Progressiivisen metallisuuruuden Mastodonin kitaristi Bill Kelliher paljastaa Let There Be Talk -podcastissa saaneensa alkusysäyksen kitaransoittoon kenties hieman yllättävästä suunnasta, nimittäin U2:sta.
”Isäni tulee Irlannista ja ensimmäinen häneltä saamani levy oli War. U2 oli siihen aikaan todella outo ja ihmettelin, keitä nämä kummat tyypit oikein ovat. The Edgen soitto oli todella uniikkia, hän käytti paljon avoimia kieliä ja kaikuja”, Kelliher muistelee.
”Pyysin isääni ostamaan minulle kaiku- ja säröpedaalit ja aloin itsekin soittaa paljon avoimia kieliä. Mitä silloin opin on muokannut soittotyyliäni paljon, mitä tulee riitasointuihin ja nuotteihin, jotka eivät oikeastaan sovi yhteen. Se antoi lähtölaukauksen omalle soitolleni, kun opettelin Sunday Bloody Sundayta ja New Year’s Daytä.”
Metallikipinä syttyi Metallican Master of Puppetsin kautta, mutta 80-luvun toinen hevijättiläinen, Iron Maiden meni sen sijaan yli nuoren Kelliherin hilseen.
”En pitänyt laulajan tyylistä ja kitarat olivat niin täydelliset. Kaikki ne harmoniat… Nykyään arvostan heitä, mutta silloin he olivat aivan liian korkealla tasolla aivoilleni. Muistan kuitenkin opetelleeni Number of the Beastin kaverini Ernien kanssa. Hän oli kova Maiden-diggari ja tuputti sitä aina minulle. Se riffi oli kuitenkin… Olin juuri opetellut demppaamaan ja siinä riffissä oli sitä, vielä todella tarkasti. Riffi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta teknisesti ottaen se on vähän vinksahtanut.”
”Metallicassakin tykkään kuunnella soolojen taustalla olevia hulluja rytmejä, ne ovat paljon sooloja mielenkiintoisempia. Battery esimerkiksi on ihan sairas, aivan mahtava ja tarkka thrash-riffi. Se mullisti koko maailmani. Ilman heitä ja varhaisia punk rock -juttuja olisin nyt luultavasti jossain astioita tiskaamassa”, Kelliher tuumaa.
