Mastodon-rumpali muistelee Apocalyptican vaikuttavaa esiintymistä – ”Herkistyin siitä todella”

Selloyhtyeen esiintyminen muistutti Brann Dailoria siitä, miten hieno kappale Nothing Else Matters on.
15.10.2021 09:11

Hevijätti Metallica esiintyi viime viikonloppuna Aftershock-festivaaleilla ja soitti siellä tänä vuonna 30 vuotta täyttäneen The Black Albuminsa kokonaisuudessaan. Metal Hammer -lehti pyysi paikalla yleisössä ollutta Mastodon-rumpali Brann Dailoria kuvailemaan konserttia ja kokemustaan pitemmän kaavan mukaan. Dailor tunnustaa raportissaan rakastavansa albumin jättihittiä, Nothing Else Matters -balladia ja tulee samalla nostaneeksi hattua myös Apocalyptican suuntaan.

Nothing Else Matters on yksi parhaita kappaleita, mitä on koskaan tehty. Sillä on todella suuri vaikutus yleisöön. Se on todella kaunis kappale eikä kukaan odota, että heavy metal -bändi tekisi jotain niin mahtavaa”, Dailor toteaa.

”Muistan katsoneeni, kun Apocalyptica soitti sitä keikallaan ja yleisö lauloi mukana. Olimme Euroopassa ja minä ja Brent (Hinds, Mastodon-kitaristi) katselimme heidän keikkaansa lavan sivusta. Metallica ei ollut siellä, vaan he soittivat kappaleen pelkillä selloilla ja koko yleisö lauloi mukana keuhkojensa pohjasta. Herkistyin siitä todella. Se osoittaa, miten hieno kappale se on.”

Dailor ylistää myös levyn toista suurta hittiä Enter Sandmania ja sanoo sen toimivan aina vaan, vaikka onkin tässä vaiheessa hyvin puhkisoitettu kappale.

”Sanoo ihmiset sitten mitä sanovat, ’Se on kuultu jo niin monta kertaa ja se soi joka ikisessä urheilutapahtumassa’, mutta kun Metallica on lavalla soittamassa sitä 30-40 000 ihmisen edessä, kaikki alkavat hyppiä ja rakastavat sitä”, Dailor sanoo.

”Ei ihme, että siitä levystä tuli niin suosittu kuin se on. Sävellyspuoli on ihan omalla tasollaan ja Enter Sandman kuuluu myös maailman parhaimpien biisien joukkoon. Se kun lähtee soimaan ja ilotulitukset paukkuvat, se on jotain niin mahtavaa. Se on niitä biisejä, jota tehdessä he ovat varmaan tienneet jo studiossa sitä äänittäessä, että tässä on jotain erityislaatuista.”

Mastodon julkaisee puolestaan oman uuden Hushed & Grim -pitkäsoittonsa 29. lokakuuta.

 

Lisää luettavaa