”Materiaalista noin 70-80 prosenttia on jo kirjoitettu” – Nightwish-kipparilla on seuraavan levyn työstö hyvällä mallilla

Holopainen kertoo tavoitteeksi saada levy ulos keväällä 2020.
2.7.2018 11:20

Parhaillaan Decades-kokoelmalevyn merkeissä kiertävä Nightwish julkaisee näillä näkymin uutta materiaalia keväällä 2020, mikäli hommat etenevät suunnitelmien mukaan, kertoi säveltäjä ja kosketinsoittaja Tuomas Holopainen Ranskan Hellfestin yhteydessä tehdyssä Metal Wanin haastattelussa. Maestro toteaa sävellystyön olevan jo hyvässä vauhdissa.

”Materiaalista noin 70-80 prosenttia on jo kirjoitettu. Mutta kukaan muu ei ole kuullut vielä tahtiakaan, eli vielä hyvin varhaisessa vaiheessa niiden kanssa ollaan. Mutta hyvältä näyttää ja olen innoissani siitä, mitä tähän saakka on syntynyt”, Holopainen intoilee.

”Tavoitteena on pitää treenileiri heinäkuussa 2019, alkaa työstää albumia yhdessä ja äänittää se. Jos kaikki sujuu aikataulussa, tavoitteena on julkaista levy keväällä 2020, jota seuraa tietysti massiivinen kiertue.”

Yhtye konsertoi Decades-kiertueen tiimoilta Suomessa Joensuun Ilosaarirockissa 13. heinäkuuta, Lahdessa 21. heinäkuuta ja loppuvuodesta vielä areenakeikoilla Turussa 14. ja Helsingissä 15. joulukuuta. Kiertueen settilistalta löytyy kattavasti hittejä sekä harvemmin keikoilla soitettuja kappaleita bändin uran varrelta. Holopainen nauraa kiertueen tuntuvan kuin istuisi hauskan aikakoneen kyydissä.

”Se on kuin matka pitkin muistojen polkua. Osaa biiseistä on hieman haastavampi soittaa lähinnä sanoitusten puolesta. Asiat ovat menneet eteenpäin ja olen kehittynyt ihmisenä ja biisintekijänä – en enää ikimaailmassa kirjoittaisi sellaisia lyriikoita. Mutta nyt kun mennään ajassa taaksepäin, arvostan niitä ja olen niistä edelleen ylpeä. Esimerkiksi The Carpenterin ja Dead Boy’s Poemin soittaminen on hieman vaikeaa, sinun täytyy päästä oikeaan moodiin esittääksesi ne hyvin ja se on haastavaa”, Holopainen tuumaa.

Nightwishin edellinen pitkäsoitto Endless Forms Most Beautiful julkaistiin vuonna 2015.

Lisää luettavaa