Max Cavalera muistelee, millaista rohkaisua sai Ozzy Osbournelta Sepulturasta erottuaan

2.10.2024 21:21

Sepulturasta ja Soulflystä tuttu Max Cavalera kertoo saaneensa rohkaisua itseltään Ozzy Osbournelta Sepulturan aikoinaan jätettyään.

1990-luvun puolivälissä tapahtunut ero aiheutti Cavaleran mukaan puolen vuoden masennusjakson, jonka aikana ei juuri uutta musiikkia syntynyt.

”Yksi keskeisimmistä tekijöistä [musiikin pariin paluussa] oli perhe: vahvan perheen, aivan erityisesti vaimoni tuki”, Cavalera sanoo Metal Hammerin haastattelussa. ”Gloria oli se, joka motivoi minua palaamaan sorvin ääreen ja tekemään sitä, miksi olen tällä pallolla.”

”Hassua kyllä, mutta myös Ozzyllä oli osuutta asiaan”, Cavalera jatkaa. ”Minun täytyy kiittää Ozzy Osbournea. Illastimme hänen kotonaan Englannissa ja hän oli yksi niistä jotka sanoivat minulle: ’Vitut! paluu on sinusta kiinni!'”

”Olin, että ’juku, jos olisit kertonut teini-ikäiselle Maxille, että eräänä päivänä Ozzy tulee rohkaisemaan sinua musiikin parissa jatkamisen suhteen, olisin läpsäissyt sinua!’ En olisi uskonut sitä, mutta niin hän teki. En voinut luovuttaa. Jos vaimoni ja Ozzy pyytävät minua soittamaan jälleen musiikkia, minun täytyy helvetti soikoon myös tehdä niin!”

Lisää luettavaa