Medialähteet: Mötley Crüen paluu on lyöty lukkoon – odotettavissa stadionkiertue Def Leppardin ja Poisonin kanssa

Raportoimme viikonloppuna, kuinka alati voimistuvat huhut ovat palauttamassa nelisen vuotta sitten pensselit santaan lyönyttä Mötley Crüe -yhtyettä takaisin keikkalavoille kera Def Leppardin ja Poisonin. Nyt arvostettu Rolling Stone raportoi lähteidensä vahvistaneen suunnitelmat ja kolmikko on todellakin suuntaamassa ensi vuonna Yhdysvallat kattavalle stadionkiertueelle.

Crüe soitti vuonna 2015 päättyneellä jäähyväiskiertueellaan kaikkiaan 158 keikkaa, joista Euroopan osalta viimeiseksi jäi konsertti Helsingin Hartwall Arenalla. Ennen rundia yhtye allekirjoitti sopimuksen, jonka tarkoituksena oli estää orkesteria enää koskaan esiintymästä Crüe-lipun alla.

”Lain mukaan emme voi enää esiintyä”, basisti Nikki Sixx kommentoi aihetta tuolloin Rolling Stonelle. ”Ainoa porsaanreikä on siinä, että mikäli kaikki suostuisivat siihen, voisimme mitätöidä sopimuksen. Tiedämme kuitenkin ettei sellaista tule tapahtumaan. Yhtyeessä on porukkaa, jotka eivät suostu enää näihin hommiin, ja puhut nyt yhdelle heistä. Sellaista rahasummaa ei ole olemassakaan, joka saisi minut palaamaan – tunnen sen verran ylpeyttä tavasta, jolla lopetimme.”

”Jos joku koskaan – enkä usko että kukaan niin tekisi – soittaisi muille bändin jäsenille ja sanoisi, että ’Hei, siitä on nyt kymmenen vuotta, heitetäänpä 10 keikkaa. Miltsi per veto’, sitä ei voisi tapahtua elleivät kaikki neljä jäsentä suostuisi siihen”, Sixx jatkoi. ”Ja vaikka suostuisimmekin, olemme hoitaneet tämän sillä tavoin – tämä keskustelu mukaan lukien – että saisimme tolkuttomasti paskaa niskaamme. Jo pelkkä ylpeytemme estäisi sen.”

Paluun toteutuessa Mötley Crüe liittyy pitkään listaan artisteja, jotka ovat palanneet jäähyväistensä jälkeen takaisin hommiin. Nostetaanpa listalta nyt esimerkeiksi vaikkapa Kiss, The Who, Phil Collins ja Ozzy Osbourne.