Yhdysvaltalainen sludge-yhtye Eyehategod nähdään tänään ja huomenna Helsingin Kuudennella linjalla ja aprillipäivänä 1.4. Tampereen Klubilla.
Soundi kuulosteli yhtyeen tunnelmia.
Eyehategod on perustettu vuonna 1988 ja se on käynyt läpi muutamia miehistönvaihdoksiakin, mutta mikä kaikki on muuttunut perustamisesta tähän päivään?
– Ainakin teemme parempia biisejä, olemme parempia soittajia ja toivottavasti osaamme ottaa jotain asioita vakavastikin, naurahtaa Eyehategodin vokalisti Mike Williams.
– Olemme nykyään helvetin vanhoja ja kuuroja, kitaristi Jimmy Bower huudahtaa.
Lähes kolmekymmentävuotinen taival sisältää satoja, ellei peräti jo tuhansia keikkoja. Vieläkö keikkailu antaa saman sykkeen kuin aikanaan?
– Tietysti. Rakastan olla tämän bändin kanssa lavalla. Tietysti joinain iltoina en saa itsestäni täyttä sataa prosenttia irti joko alkoholin tai jonkun muun syyn takia ja silloin tuntuu, että olen tuottanut faneillemme pettymyksen, Mike kertoo.
– Tämä bändi on tappamassa ihmisiä. Se on hauskaa, mutta me olemme lavalla kuin räjähtämätön pommi. Kun olemme lavalla, on kyse murhista ja riffeistä, ja siitä tulee se syke, jyrähtää Jimmy.
– Keikkailu on yksinkertaisesti parasta. Kun kaikki osuu kohdalleen, soundit ovat kohdallaan, kamat pelaavat ja yleisö riehuu, ei ole mitään parempaa, kitaristi Brian Patton tarkentaa.
Eyehategodia pidetään yleisesti edelläkävijänä ja genrensä pioneerina. Yhdyttekö näkemykseen ja mitä ajatuksia se herättää?
– Vihaan sitä sanaa, Mike jyrähtää.
– Se on vain leima, joka on helppo iskeä päällemme. Toisaalta, loimme vaikutteistamme jotain aivan uutta ja meille epäilemättä kuuluu kunnia uudesta raskaan musiikin genrestä. Ei ole mitään väärää olla kuningas ”but it’s lonely at the top…”
– Me olemme yksinkertainen bluesbändi. On imartelevaa olla arvostettu, mutta me pystymme näkemään ison kuvan. Sehän on ihan vitun kieroa, että aikuiset miehet ottavat bändin näin vakavasti. Ja mehän otamme, tokaisee Jimmy.
– Arvostan sitä, että jotkut ihmiset rakastavat musiikkiamme niin paljon, mutta on hankala kuvitella sen olevan jollekin niinkin tärkeää, basisti Gary Mader pohtii.
Mitkä bändit metallimusiikin ulkopuolelta vaikuttavat eniten Eyehategodin musiikkiin?
– Minulle niitä ovat The Sluts, Devo, Black Flag, Double Negative, Mike luettelee.
– Tämä on tärkeä juttu. Me kaikki rakastamme eri musiikkia, vaikka yhteistäkin löytyy. Itse olen kuunnellut viime aikoina paljon jazzia, muun muassa Ornette Colemania, Coltranea, Billy Holidayta, Louie Armstrongia ja Miles Davisia. Devo on myös yksi suosikkini ja myös vanha Genesis ja King Crimson toimivat. Brian listaa.
– Minä otan vaikutteita kaikesta mitä kuuntelen. Viime kuukausina olen kuunnellut James Bookeria, myöhempää Beatlesia ja Jellyroll Mortonia. New Orleansin rap on myös tullut tutuksi, Gary mainitsee.
Entäpä minkälainen skene New Orleansissa on tänä päivänä? Onko se muuttunut teidän alkuaikojenne päivistä? Onko siellä mainitsemisen arvoisia bändejä?
– Siellä on aina ollut hyviä bändejä. Kukaan ei vain meinannut nousta kansainvälisesti tunnetuksi kuin vasta kaksikymmentä vuotta sitten. Uusista bändeistä kovia ovat Gristnam, Classhole, Pallbeaters, Missing Monuments ja monet muut, Mike avaa.
– Mountain Of Wizard, mainitsevat Jimmy ja Brian .
– Paljon nuoria bändejä hyvällä asenteella. Meidän skenemme ei koskaan kuole tai ummehdu, sitä ei ole tarkoitettu siihen, Jimmy Bower vakuuttaa.