Meneekö Holopaisen tekstit yli hilseen? Tiede-lehti avasi Endless Forms Most Beautifulin sanoituksen

Ruutukaappaus Endless Forms Most Beautiful -videosta

Onko tiktaalik tuttu? Nightwishin uuden Endless Forms Most Beautiful -albumin innoittajana toimineesta Dawkinsista ja evoluutiobiologiasta on puhuttu Soundissakin paljon, ja totta on että Tuomas Holopaisen sanoitusten ymmärtäminen vaatii syvällistä aiheeseen perehtymistä.

Onneksi on Tiede-lehden asiantuntijoita apuna. Mikrobiologi ja toimitussihteeri Petri Riikonen on purkanut Nightwish-albumin nimibiisin sanoituksen osiin ja kertoo runsaasti viittauksia sisältävän tekstin taustoista kansantajuisesti.

Tekstistä opimme muun muassa, että: ”…rendezvous’n mainitsemisen edellä laulunsanoissa käväistään Dawkinsin pyhiinvaellusmatkan 8. tapaamisessa: ”look at yourself in the eyes of aye-aye”. Silloin olemme edenneet ihmisapinoista ja apinoista jo puoliapinoihin ja meitä pällistelee muun muassa ai-ai eli sormieläin, madagaskarilainen öisten metsien kiipeilijä.”

Lue Riikosen pitkä ja perusteellinen teksti Nightwish, Dawkins ja Tiktaalik: evoluutiosta voi kertoa näinkin.

Aiemmin Riikonen ehti jo paneutua levyn päättävään The Greatest Show On Earth -eepokseen.


Haluatko Soundin uutisotsikot sähköpostiisi joka arkipäivä? 

Tilaa uutiskirje