Metallica-kitaristi muistelee yhtyeen pilailleen takavuosina usein lämmittelybändien kustannuksella – Yhteen kepposeen liittyy muun muassa miesstrippareita

Kirk Hammett lisää yhtyeen kuitenkin muuten kohdelleen lämppäreitään hyvin.
3.10.2017 14:22

Metallica-kitaristi Kirk Hammett kertoi 98.5 The Sports Hub -radion taannoisessa haastattelussa yhtyeen harrastaneen keppostelua ja käytännön piloja kiertueella ollessaan – ja kiertueilla mukana ollut lämmittelybändi oli yleensä helppo kohde.

– Teimme muutamia ikäviä juttuja esimerkiksi The Cultille, Queensrÿchelle ja Metal Churchille. Mutta sen jälkeen kohtelimme heitä paremmin. Me kaikki pidämme käytännön piloista, joten teimme toisillemme usein jekkuja, Hammett toteaa ja muistelee eräälle edellä mainituista yhtyeelle tehtyä källiä.

– Queensrÿche oli mukana vuoden 1989 …And Justice For All -kiertueella ja oli heidän viimeinen keikkansa. Kun tuli bändin suuren hitin Silent Lucidityn aika, kokosimme miesstrippareita bändin taakse. Kun biisi alkoi, pyysimme valomiestä valaisemaan stripparit takaapäin. Kun valot syttyivät koko yleisö alkoi reagoida, vieläpä varsin positiiviseen sävyyn. Mutta bändi ei tajunnut, mitä heidän takanaan tapahtui ja he vain ajattelivat, että ”Tämä biisi on todella suosittu täällä!” Mutta he eivät olleet huomanneet kuutta miesstripparia, jotka pistivät menemään taustalla!

– Se oli todella hysteeristä ja nauroin sitä kyyneleet silmissäni! Hammett nauraa.

Lisää luettavaa