Huomenna perjantaina 11. marraskuuta, joka on kuluvan vuoden 316. päivä, ilmestyy postiluukkuihin ja lehtipisteisiin vuoden toiseksi viimeinen Soundi-lehti numeroltaan 10/2016.
Kannessa poseeraavat kaverillisesti Metallican miehet, joita on männävuosina nähty huonommissakin väleissä. Lars Ulrich jutteli Soundille pitkät tovit ja sai meidät vakuuttuneeksi siitä, että bändin välit ovat kaikin puolin kunnossa. Todisteena siitä toimii myös pian ilmestyvä Harwired… To Self-Destruct -albumi.
Soundi-haastattelussa sukelletaan pohjoiskarjalaiseen mielenmaisemaan muun muassa Eläkeläisistä ja Kumikamelista tutun Toppo Koposen kautta.
Baarien mies -kirjan uudelleenjulkaisun kunniaksi menimme M.A. Nummisen kanssa baarikierrokselle Kallioon. Seurasi paljon puhetta baarikulttuurista ja toki muustakin.
Tre-Funk III -kollektiivin kyydissä päästään eskapistiselle matkalle parempaan maailmaan, kauas planeetta Maan huolista.
Bazook-palstalla pääosan varastavat tässä numerossa Ranger sekä Spiritus Mortis.
Levyarviosivut pursuavat jälleen mestarillisia, sekä vähemmän mestarillisia albumeita. Ruodittuna on jälleen puolensataa pitkäsoittoa sekä nippu pikkulevyjä.
Lisäksi Soundissa 10/2016 aiheina:
- Miljoonasade: Laukauksia viulukotelosta
- Mika Rättö
- In Flames
- Ennio Morricone
- Pauli Hanhiniemi
- Lokit
- Mad Professor
- plus uutisia, kolumneja, palstoja…
Tilaa Soundi
Osta digilehti (Lehtiluukku)
Vuoden viimeinen Soundi 11/2016 ilmestyy 9.12.