Mikä ihme on kovaäänisten naisten kukkula? – Paha Kaksonen kertoo

DCIM100GOPRO

Jyväskyläläinen räyhärockryhmä Paha Kaksonen julkaisee ensi keväänä Kovaäänisten naisten kukkula -uutuusalbumin.

Tutusti Turbonegron, Motörheadin ja AC/DC:n hengessä soivaa pitkäsoittoa ennakoidaan nyt Yhden tempun poni -singlellä ja videolla, joka löytyy tuolta alempaa. Orkesteri kommentoi: ”Ihan sama, vaikka EDM ja muovinen tanssijumputus ovatkin muodissa. Yhdentekevää, mikä musiikkitrendi saa massat hurmokseen. Me haluamme edelleen musiikkimme isokätisesti tulkittuna ja nupit kaakossa.”

Entä mistä tuo levyn nimi?

– Olimme toissakesänä palaamassa rumpalimme mökiltä takaisin sivistyksen pariin ”bändipalaverista”. Matkan varrelle osui Hiljaisten miesten laakso -niminen paikka. Totesimme, että me emme ilmaisumme puolesta kyllä sopisi sinne asumaan ollenkaan. Sitten alkoi pohdinta, mikä olisi sen vastakohta. No, sehän on tietenkin kovaäänisten naisten kukkula. Ja koska se kuulosti saman tien levyn nimeltä, päätimme jo silloin, että seuraavan albumin otsikko on siinä, kertoo kitaristilaulaja Hässi.

Juuri Popedan kanssa Jyväskylän Lutakossa esiintynyt yhtye rämistelee menemään Helsingin Nosturissa 31.10. Illan aikana estradille kapuaa myös Kotiteollisuus.