Mikä on In Flamesin virallinen kokoonpano? Asian suhteen näyttää olevan epäselvyyksiä

18.8.2020 13:21

Kuka on In Flamesin toinen kitaristi Björn Gelotten lisäksi? Mikäli käyt tutkimassa asiaa orkesterin Facebook-sivulta, siellä lukee Chris Broderickin nimi. Wikipediassa sen sijaan kerrotaan, että kitaristina toimii Niclas Engelin. Sama tieto kerrotaan levy-yhtiö Nuclear Blastin sivuilla, mutta toisaalta uusimmissa promokuvissa Engeliniä ei näy.

Kuviohan menee niin, että pitkäaikainen kitaristi Engelin ei ole virallisesti poistunut bändin kokoonpanosta, mutta hän on ollut sivussa yhtyeen keikoilta jo viime vuodesta alkaen. Broderick on toiminut kiertuekitaristina, ja pikkuhiljaa on alkanut tuntua, että hänen pestinsä voisi olla pysyvä. Bändi on kehunut vuolaasti sessiomiehen livesuorituksia.

Blabbermouth uutisoi nyt Engelinin Metalbreak-podcastille antamasta haastattelusta, joka herättää osaltaan kysymyksiä. Kun kitaristilta udellaan, miten hän näkee tulevaisuutensa In Flamesissa, Engelin vastaa haluavansa hypätä seuraavaan kysymykseen. ”Olen yhä bändissä”, hän kuitenkin lisää.

Miten lienee. In Flamesin jäsenistössä on ollut hiljattain muutenkin tuulista: 1990-luvulta saakka bändissä soittanut basisti Pete Iwers lähti muiden seikkailujen pariin vuonna 2016, ja rumpali on ehtinyt muuttua viiden vuoden sisään jo kahteenkin otteeseen. Ensin vuonna 2016 rumpaliksi kiinnitettiin Joe Rickard, ja vuonna 2018 tämän tilalle pestattiin herra nimeltä Tanner Wayne. Yhtään alkuperäisjäsentä bändissä ei ole ollut enää vuosikymmeneen.

Lisää luettavaa