Millaista oli punkata nuoren Axl Rosen kämppäkaverina? Guns N’ Rosesin alkuaikojen kitaristi sen tietää

23.2.2025 20:22

L.A. Gunsissa vaikuttava Tracii Guns tietää, millaista on jakaa huone välillä suhteellisen hankalankin tyypin mainetta kantaneen Axl Rosen kanssa. Kitaristi jutusteli aiheesta Bad Decisions Podcast With Scott Nathan -podcastin haastattelussa.

”Hän oli mahtava kämppis. Kiintoisa puoli Axlissa on se, että hän todella tietää oikean ja väärän eron”, Guns muistelee. ”Hän on fiksu, vastuullinen, ei epäröi kysyä apua kun sitä tarvitsee, ja aina valmis auttamaan muita. Todella luotettava tyyppi. Ystävyytemme oli hieno. Olimme muutaman vuoden aivan erottamattomia. Se mikä sen muutti – ja hän kertoi siitä minulle – oli… miksi kutsuimmekaan sitä noihin aikoihin? Maanisdepressiivisyydeksi? ’Olen maanisdepressiivinen ja niin edelleen. Minun pitäisi ottaa siihen lääkkeitä, mutta voin ihan hyvin.’ En olisi huomannut muuten mitään, mutta sitten hän oli eräänä päivänä liikkellä lukioaikaisen kaverini kanssa. Hän oli napannut ekstaasia, emmekä nähneet miestä viikkoon. Lopulta hän ilmestyi keikalle ja oli kuin täysin eri ihminen. ’Hetkinen, kukas sinä olet?’ kummastelin. Silloin hänen toinen puolensa astui esiin.”

”Tiesin etten voisi käsitellä koko asiaa”, Guns jatkaa. ”Toisaalta rakastin häntä, sitä aiemmin tuntemaani henkilöä, ja olimme yhdessä luovia ja meillä oli hauskaa, mutta sitten hän halusi alkaa hallita kaikkea ympärillään. Se oli silloin kun meistä oli tulossa hyvin suosittuja. Ennen sitä hän oli vastaanottavaisempi kaikelle. Mutta sitten kun hän tajusi että Guns N’ Roses oli kulkemassa yhteen suuntaan… toisinaan hän saattoi puhua 40 minuuttia tunnin setistä. Käännyin Izzyn [Stradlin] puoleen ja hän oli reagoi siihen hyvin passiivisesti. Minä tuumin, että vitut, olen täällä soittamassa kitaraa.”

”Silloin syntyi se myyttinen Axl Rose -käsite, ja ihmiset näkivät siinä jotain, ja näkevät luonnollisesti edelleenkin. Siinä mitä hänellä on sanottavanaan, mistä ihmiset ovat kiinnostuneet, ja hänen kuuluvista ja painavista mielipiteistään. Hän on hyvin vilpitön sanomisissaan, vaikka hän on saattanutkin myöhemmin hieman peruutella, tyyliin ’tarkoitin sitä silloin, mutta ihmiset kasvavat ja muuttuvat.’ Hän elää omissa maailmoissaan ja se tekee hänestä suuren. Mutta tuolloin pelkäsin sitä aivan helvetisti. Mietin, että ’tämä ei ole enää hauska rock’n’roll-bändi. Tämä on jotain ihan muuta.'”

YouTube video

Lue myös: L.A. Guns päätyi poikkeukselliseen järjestelyyn keikallaan – kitaristi esiintyi vessasta käsin

Lue myös: Miten lähti Axl Roselta Led Zeppelinin iki-ihana Rock and Roll vuonna 1986? Kuuntele itse!