Miltäs se Frank Zappan hologrammi oikein näyttää? – Kiertueen harjoituksissa kuvattu video tarjoaa ensimmäisen välähdyksen

Zappan hologrammi lähtee kiertueelle ensi viikolla.
12.4.2019 10:01

Vuonna 1993 menehtyneen muusikon takaisin lavalle hologrammina The Bizarre World Of Frank Zappa -kiertue starttaa 19. huhtikuuta New Yorkista. Nyt tuotantoyhtiö on julkaissut videomateriaalia kiertueen harjoituksista ja tarjoaa ensimmäisen vilahduksen Zappan hologrammista sekä lavashow’sta. Voit katsoa videon tuosta yläpuolelta.

Zappan hologrammin on toteuttanut Eyellusion-yhtiö, joka on myös Ronnie James Dion hologrammin taustalla. Zappa-hologrammi ja show perustuvat vuoden 1974 sessioihin, joissa Zappa muutti Los Angelesissa sijaitsevan treenikämppänsä lavaksi ja soitti ainoastaan paikalla olleelle kameraryhmälle. Kiertueen yhteistyökumppanina toimivan Zappan perikunnan arkistojen kätköistä kaivamat äänitteet muodostavat show’n rungon.

Kiertueella mukana oleviin eläviin musikantteihin kuuluvat kitaristit Ray White ja Mke Keneally, basisti Scott Thunes, multi-instrumentalisti Robert Martin, perkussionisti Ed Mann sekä rumpali Joe ”Vaultmeister” Travers. Hologrammikiertue käsittää tällä hetkellä yhdeksän esiintymistä Pohjois-Amerikassa sekä seitsemän Euroopan-keikkaa.

Lisää luettavaa