Twisted Sisterin nokkamiehenä tunnettu Dee Snider julkaisi vuonna 2012 Dee Does Broadway -sooloalbumin, jolla laulaja tulkitsi vanhoja musikaalien klassikkonumeroita. Levy sisälsi myös paljon duettoja ja vierailevina laulajina kuultiin muun muassa Cyndi Lauperia, Clay Aikenia sekä teatterilavoilta tuttuja näyttelijöitä.
Idea levyyn sai tarinan mukaan alkunsa Sniderin ja Alice Cooperin välisestä viestittelystä ja Cooperin pitikin laulaa yhdessä Sniderin kanssa levyllä, mutta näin ei kuitenkaan tapahtunut. Snider kertoi levyn ilmestymisen aikoihin, että Cooper kieltäytyi yhteistyöstä ja vetosi kiireisiinsä Welcome 2 My Nightmare -levynsä kanssa.
Nyt tuoreessa Jamey Jasta Show’n haastattelussa Snider kertoo, että todellisuudessa Cooperin manageriporras astui väliin ja katsoi, ettei projekti sovi Cooperille.
”Tiesin, ettei se levy tulisi koskaan olemaan mikään hitti, vaan se oli jotain, mitä oikeasti vain halusin palavasti tehdä. Sen piti alun perin olla Alice And Dee Do Broadway ja on olemassa demo, jossa minä ja Cooper laulamme Luck Be A Ladyn heviversiota, jossa on Bob Kulick kitarassa, Rudy Sarzo bassossa ja muita hienoja tyyppejä. Mutta hänen managerinsa… Sanotaan näin, että he päättivät, ettei se ehkä ole Alicelle oikea peliliike. Eikä kenties olisikaan ollut”, Snider kertoo.
Samaan hengenvetoon Snider kuitenkin ylistää ja kehuu Cooperin pitkäaikaista manageria Shep Gordonia, joka on ohjannut shokkirokkaria läpi tämän värikkään ja muinoin huumehöyryisen uran läpi.
”Hän oli melko pahasti koukussa – eikä edes melko, vaan todella pahasti! Ihmiset eivät tienneet, että hän oli niin kamoissa ennen kuin Super Duper Alice Cooper -dokumentti (2014) ilmestyi ja hän avautui päihdeongelmastaan. Mutta hän oli pahasti koukussa crackiin. Joten hattua päästä Shep Gordinille. Shep, olisitpa vain ollut minun managerini”, Snider toteaa.