Mokoma työstää seuraavaa albumia uusin metodein – ”Tämä on osoittautunut paikoin tuskaisaksi”

26.5.2017 13:32

Suomenkielisen metallin suurvisiirin Mokoman nokka osoittaa kohti kesäfestareita, mutta taustalla tapahtuu paljon muutakin. Viisikko nimittäin valmistelee seuraajaa helmikuussa 2015 ilmestyneelle Elävien kirjoihin -menestysalbumille.

– Nelisen aihiota on jo läpisoittokuosissa eli alku on lupaava, mutta hommia riittää vielä yllin kyllin. Nauhoitamme levyn alustavan demon heinäkuussa, jonka jälkeen päätämme lopullisista aikatauluista. Tämän hetken ajatuksena on uppoutua studioon loka-marraskuussa ja julkaista työn tulokset sitten helmi-maaliskuussa, kertoo kitaristi Tuomo Saikkonen.

– Ollaan nyt lähdetty liikenteeseen vähän eri meiningillä. Tässä on menty Markon (Annala, laulu) irtoideoiden kanssa suoraan soittokämpille väsäämään valmiita biisejä koko porukan kanssa – ilman esimerkiksi alustavien kotidemojen tuomaa selkänojaa. Tämä on osoittautunut paikoin tuskaisaksi metodiksi, mutta samalla olemme törmänneet uusiin oivalluksiin ja parikin ässäbiisiä on jo löytänyt muotonsa… Peli on siis avattu ja vieläpä hyvinkin lupaavasti!

Kesällä yhtyeen voi nähdä Varo näitä vaaranpaikkoja 2017 -kiertueella niin sähköisesti kuin myös akustisesti. Kiertue etenee seuraavaa kaavaa noudattaen:

la 27.05. Iisvesi, Iisrokki (akustisena)
la 24.06. Kauhajoki, Nummirock (sähkö)
la 01.07. Helsinki, Tuska Open Air Metal Festival (sähkö)
pe 14.07. Koria, Pioneerifestivaali (sähkö)
pe 21.07. Tampere, Tammerfest / Pakkahuone (sähkö)
la 22.07. Laukaa, John Smith Festival (sähkö)
pe 28.07. Oulu, Qstock (akustisena)
pe 04.08. Pelkosenniemi, Pyhä Unplugged (akustisena)
la 05.08. Mikkeli, Jurassic Rock (sähkö)
pe 11.08. Lieto, Smugglerrok (sähkö)
la 19.08. Kiiminki, Koiteli Elää! (akustisena)

Lisää luettavaa