Mustan musiikin historiaa, John Lennonia, Lynyrd Skynyrdiä ja kasarinostalgiaa – Tässä musatärpit Yle Teeman syysohjelmistosta

Yle Teeman lauantai-illat ovat jälleen täynnä mielenkiintoista ohjelmaa.

Yle Teema on julkistanut syksyn teemalauantaiden ohjelmistonsa ja mukana on tuttuun tapaan paljon musiikkiaiheisia ja -pitoisia ohjelmia. Luvassa on niin tuoreita dokumentteja kuin vanhoja klassikkoelokuvia.

Jokainen teemalauantai-ilta käynnistyy kello 20 musiikkidokumentilla, joista ensimmäisenä nähdään kolmiosainen, kolmena peräkkäisenä lauantaina 7. syyskuuta alkaen esitettävä bluesin, rock’n’rollin ja rapin kehityksestä kertova Monochrome: mustan musiikin tarina vuodelta 2016. 28. syyskuuta Suomen-ensiesityksensä saa vuonna 2018 ilmestynyt John & Yoko: Above Us Only Sky, joka kertoo Imagine-albumin teosta.

5. lokakuuta on omistettu kokonaan Saturday Night Feverille ja ilta alkaakin diskoelokuvaklassikkoon pureutuvalla dokumentilla. 12. lokakuuta esitetään tänä vuonna valmistunut dokumentti Chuck Berrystä, rock ’n’ rollin peruskivestä, joka menehtyi vuonna 2017. Dokumentissa pääsevät ääneen monet kuuluisiat fanit aina John Lennonista ja Keith Richardsista Alice Cooperiin ja Gene Simmonsiin.

19. lokakuuta on omistettu puolestaan kokonaan Lynyrd Skynyrdille. Ilta alkaa jopa bändin hyväksynnän saaneella If I Leave Here Tomorrow -dokumentilla (2018) ja jatkuu vuonna 2006 Atlantic Cityssä kuvatulla konserttitaltioinnilla. 26. lokakuuta illan musadokumentissa käydään puolestaan läpi auto-onnettomuudessa halvaantuneen soul-laulaja Teddy Pendergrassin vaiheita.

2. marraskuuta musiikkidokumenttina esitetään brittiläisen 80-luvulla maineeseen nousseen dance pop -duo Brosin paluukeikoista kertova Bros: After the Screaming Stops. Kasarilinjalla jatketaan myös seuraavana viikonloppuna, jolloin esitetään vuonna 2018 valmistunut dokkari Duran Duranista, musiikkielokuva Sing Street (2016) sekä Culture Clubin Wembley-konserttitaltiointi vuodelta 2016. 16. marraskuuta on puolestaan omistettu kokonaan sopraano Maria Callasille.

Teemalauantain ohjelmistoon kuuluu musiikkidokumenttien lisäksi paljon muutakin mielenkiintoista ohjelmaa musiikin ystäville, kuten Hair-musikaali sekä dokumentti Beatles-kitaristi George Harrisonin perustamasta HandMade Films -studiosta, joka tehtiin rahoittamaan Monty Pythonin Brianin elämä -elokuvaa. Koko Yle Teeman syyslauantai-iltojen ohjelmiston voit katsoa täältä.