Äärimmäiset sääolosuhteet ja rajut pyörremyrskyt ovat runnelleet Pohjois-Amerikkaa viime viikolla. Myrskyt ovat tehneet vakavia tuhoja muun muassa Mississippissä, Alabamassa, Georgiassa ja Kaliforniassa, jossa 2000 Montereyn kunnan asukasta jouduttiin evakuoimaan tulvapadon murruttua.
Hevijätti Metallica päätti ojentaa auttavan käden ja lahjoitti All Within My Hands -hyväntekeväisyyssäätiönsä kautta yhteensä 150 000 dollaria (noin 137 000 euroa) kolmelle taholle, jotka auttavat myrskyn uhreja ja korjaavat tornadojen tuhoja. Kaatuneita puita ja jäänteitä raivaava Team Rubicon, ruokaa ja lääkkeitä alueille toimittava Direct Relief sekä Montereyn kunnan myrskyavustuskassa saivat kukin 50 000 dollaria eli noin 46 000 euroa.
”Ihailemme suuresti näitä vapaaehtois- ja ensiapuhenkilöitä, jotka epäitsekkäästi omistavat aikansa ja taitonsa auttaakseen muita kun hätä on suuri”, todetaan yhtyeen sivuilla julkaistulla tiedotteella ja kehotetaan kaikkia auttamaan oman kykynsä mukaan.
Metallica on jo pitkään tehnyt tuntuvia lahjoituksia All Within My Hands -säätiön kautta erilaisiin kohteisiin. Yhtye lahjoitti hiljattain muun muassa 250 000 dollaria (noin 230 000 euroa) Syyrian ja Turkin maanjäristyksen uhreille ja koronapandemian alkaessa se lahjoitti kaikkiaan 350 000 dollaria (noin 320 000 euroa) neljälle pandemian kanssa kamppailevalle järjestölle. Kun laajat metsäpalot kurittivat Australiaa muutama vuosi sitten, auttoi Metallica palokuntaa 750 000 Australian dollarin (noin 466 000 euroa) lahjoituksella. Kun yhtye puolestaan vieraili Suomessa 2018, lahjoitti se lipputuloistaan 25 000 euroa Hurstin ruoka-avulle.
As severe weather wreaks havoc across the US, from tornadoes in the southeast to flooding in California, #AWMH is providing $150k in grants across three organizations providing relief to these areas. [1/3] pic.twitter.com/5SD07kwIcj
— All Within My Hands Foundation (@AWMHFoundation) April 3, 2023