Näin lähti I Was Made for Loving You vuonna 2001 – Kiss julkaisi näytteen tulevalta livelevyltään

26.4.2021 10:24

Esiintymislavoja pikkuhiljaa hyvästelevä Kiss esittelee tulevaa livealbumiaan biisi-irroituksella. 11. kesäkuuta julkaistava Off the Soundboard: Tokyo 2001 tuo kuulijan korviin Tokyo Domessa soitetun konsertin maaliskuulta 2001, ja tämä olikin viimeisiä keikkoja, kun Ace Frehley toimi yhtyeen kitaristina. Hupaisaa kyllä konsertti oli osa Kissin ”jäähyväiskiertuetta’ – aika pitkään niitä jäähyväisiä on nyt jätetty, kun jälleen orkesteri matkaa viimeisellä kiertueellaan. Tai matkaisi, ellei korona olisi laittanut kapuloita rattaisiin.

Off the Soundboard: Tokyo 2001 on ensimmäinen osa kokonaista livelevyjen sarjaa. Katsellaan, sisältäisivätkö seuraavat osat vaikka suomalaisten kannalta huomionarvoisempia keikkoja.

Lisää luettavaa