Nightwishin ja Sonata Arctican riveissä tutuiksi tulleet muusikot tulevat taas – Miltä kuulostaa uusi single?

4.9.2019 19:25

Sonata Arctican entinen kitaristi Jani Liimatainen ja ex-Nightwish-solisti Anette Olzon julkaisevat The Dark Element -yhtyeensä Songs The Night Singskakkoslevyn 8. marraskuuta.

Tuossa yläpuolella voi tutustua uudelta albumilta lohkaistuun ensimmäiseen videoon.

– Tuleva levy on raskas, mutta myös hyvin melodinen. Joissakin biiseissä tutkiskelemme myös musiikillisia alueita, joihin emme ensilevyllä koskeneet, sanoo kitaristi.

Liimataisen edesottamuksia kuullaan nykyisin myös Insomniumin riveissä. Yhtyeen tuoreen videon pariin pääsee täällä.

Lisää luettavaa