Artisti: the dark element

Entinen Nightwish-laulaja Anette Olzon kertoo suunnitelmistaan – tuttu projekti jatkuu ensi vuonna

Ilmeisesti Anette Olzonin ja Sonata Arcticassa aiemmin toimineen Jani Liimataisen tähdittämä The Dark Element -yhtye oli molempien mieleen, sillä kokoonpano jatkaa kulkuaan myös ensi vuonna. Olzon ja Liimatainen ovat jo aloittaneet toisen albuminsa työstämisen, kertoo Blabbermouth. Yhtyeen debyyttilevy julkaistiin viime vuonna.

Anette Olzon kertoo brittimediassa uudesta alustaan: ”Nightwishin jälkeen oli vaikea aloittaa pohjalta”

Anette Olzonin ja Sonata Arctican entisen kitaristin Jani Liimataisen The Dark Element -yhtye esittäytyi viime vuonna, ja nyt Prog-lehti jututti entistä Nightwish-laulajaa orkesterin tilanteesta. Bändin The Dark Element Featuring Anette Olzon -debyyttilevy julkaistiin viime marraskuussa, ja Olzon hehkuttaa olevansa tuotoksesta varsin ylpeä.