Nikki Sixx myöntää, ettei Mötley Crüe -muusikoiden 80-luvun käytös olisi enää nykypäivänä hyväksyttävää – ”Aika oli silloin toinen”

14.10.2021 22:16

Mötley Crüe -basisti Nikki Sixx myöntää, ettei orkesterin jäsenten edesottamukset 1980-luvulla olisi enää nykypäivänä hyväksyttävissä.

Aihe nousi esiin tuoreessa Classic Rockin haastattelussa, jonka yhteydessä Sixxiltä kysyttiin, saattoiko yhtyettä kuvailla kultavuosinaan seksistiseksi.

”Tämän päivän mittapuulla mitä todennäköisemmin kyllä”, Sixx vastaa. ”Kuten kaikki muutkin. Varttuessani 70-luvulla se oli vain se läpi puskenut viesti, ja sitä jäljittelee sankareitaan.”

”Aika oli silloin toinen”, mies summaa.

Sixx puhui aiheesta aiemmin The Dirt -elokuvan julkaisun yhteydessä. Tuolloin mies totesi, että rainassa esitetyt seksuaalissävytteisemmät sekoilut ”eivät olisi nykypäivänä hyväksyttäviä”.

”Mutta jos olisimme jättäneet nuo jutut pois, se olisi ollut epärehellistä elokuvantekoa”, Sixx perusteli ja täsmensi, etteivät yhtyeen jäsenet koskaan hyväksikäyttäneet valta-asemaansa.

”Mitä ikinä teimmekään, se perustui aina yhteisymmärrykseen. Se oli villiä ja hauskaa – kaikki bändit olivat silloin ihan sekaisin – mutta mitä jos olisimme jättäneet sen pois vain siksi, ettei se olisi poliittisesti korrektia vuonna 2019?”

Lisää luettavaa