Onko Donald Trump jo Nickelbackiakin epäsuositumpi? Asia on nyt selvitetty

Chad Kroeger ja kumppanit näyttävät oheisessa kuvassa syystäkin huojentuneilta.
9.6.2016 16:45

Tämä tiedetään: sekä Chad Kroegerin johtamalla kanadalaisella Nickelback-orkesterilla että Yhdysvaltain presidentiksi halajavalla republikaaniehdokas Donald Trumpilla on paitsi ällistyttävän paljon kannattajia myös vähintään yhtä paljon kritisoijia.

Vaan enää sinunkaan ei tarvitse vaivata päätäsi pohtimalla, kumpi itse asiassa onkaan yleisesti ottaen vähemmän pidetty Trump vai Nickelback. Asia on nimittäin saatu selko.

Public Policy Pollingin (PPP) toteuttama tuore mielipidemittaus onnistui todentamaan, että Donald Trump aiheuttaa ihmisissä inhotukseen (eri asteisesti) rinnastettavissa olevia tuntoja vielä Nickelbackiakin useammin. Trumpia miellyttävämmiksi arvioitiin myös muun muassa täit, juurihoito ja hipsterit.

Huomattava saavutus

Tulos on merkittävä, kun otetaan huomioon että ”maailman vihatuimmaksi yhtyeeksikin” tituleerattu Nickelback on joutunut Australiassa peräti ”etsintäkuulutetuksi” musiikkia vastaan tekemistään ”rikoksista”.

Trumpin vähemmän imartelevaa saavutusta lienee osaltaan edesauttanut lukuisten muusikoiden tahoilta herran suuntaan viime aikoina satanut paheksunta. Viimeisimpänä suivaantui vasta Suomessakin piipahtanut Queen-kitaristi Brian May.

Eri kantilta asioita katsoo Ted Nugent.

Ja kuten uutiskanava MSNBC:n Rachel Maddow The Wrapin uutisessa muistuttaa; olihan Trump tämän mittauksen mukaan sekä torakoita että peräpukamia suositumpi.

Meitä on moneen junaan. Tavalla tai toisella kuitenkin myös muistutamme toinen toisiamme:

Lisää luettavaa