Päivä käyntiin Metallicalla: tarjolla kova keikka vuodelta 2014 ja harvinaista kamaa 1990-luvun alusta

EPA / GEORG HOCHMUTH / AOP

Metallican lanseeraama #MetallicaMondays-sarja sai viime yönä jatkoa, kun heavyjätti striimasi Youtube-kanavallaan jälleen yhden suosikkikeikkansa karanteeniyleisön iloksi. Tällä kertaa tarjolla on tallenne vuodelta 2014, kun Metallica esiintyi Perun Limassa 20. maaliskuuta Estadio Nacional -areenalla. Katso Marcia Kaspustinin ohjaama keikkavideo alta – setti painottuu erittäin vahvasti yhtyeen 1980-luvun tuotantoon, joten vanhat fanit katsovat esityksen läpi varmasti mielissään.

#MetallicaMondays-videon alapuolella on bonuksena puolestaan keikkatallenne vuodelta 1992, ja siinä onkin sellainen twisti, ettei James Hetfield soita lainkaan kitaraa. Se oli nimittäin sitä aikaa, kun Hetfield oli loukannut itsensä lavalla pyrotekniikkaonnettomuudessa, ja Metal Churchissa kannuksensa ansainnut John Marshall pyydettiin komppikitaristiksi siksi aikaa että James toipui. Rapatessa roiskuu, kuten sanonta kuuluu.