Mikäli Queen-yhtyeestä ja laulaja Freddie Mercurysta kertova Bohemian Rhapsody -elokuva on vielä näkemättä, ei hätä ole tämän näköinen: Yle Teema esittää elokuvan tänään kello 21 alkaen. Elokuva tulee tuolloin katsottavaksi myös Yle Areenaan ja on palvelussa viikon ajan eli 5.4. saakka.
Bohemian Rhapsody käy läpi Queen-yhtyeen matkaa kohti stadionluokkaa sekä laulaja Freddie Mercuryn yksityiselämän ylä- ja alamäkiä. Elokuva huipentuu yhtyeen esiintymiseen vuoden 1985 Live Aid -konsertissa. Bohemian Rhapsodya pidetään yhtenä parhaimpana muusikkoelämäkertaelokuvana, joka yhdessä Elton John -elokuva The Rocket Manin kanssa nosti muusikkoelämäkerrat uudestaan muotiin. Bohemian Rhapsody palkittiin neljällä Oscarilla, joista yksi meni Freddie Mercurya esittäneelle Rami Malekille.
Malekin lisäksi muissa rooleissa nähdään muun muassa Gwilym Lee kitaristi Brian Maynä, Ben Hardy rumpali Roger Taylorina, Joseph Mazzello basisti John Deaconina ja Lucy Boynton Mercuryn rakastettuna Mary Austinina. Nykyisin Queenin laulajana toimiva Adam Lambert vilahtaa lyhyessä cameoroolissa ja myös koomikko Mike Myers nähdään elokuvassa kuvitteellisena levymogulina, joka ei voi sietää bändin Bohemian Rhapsody -kappaletta, koska se on ”liian oopperaa” ja ”nuoret eivät voi moshata sen tahtiin”. Tämä on tietysti viittaus Wayne’s World -elokuvaan, jossa Myersin ja Dana Carveyn esittämät hahmot moshaavat autossa Bohemian Rhapsodyn tahtiin.