Pantera-kiertue on edelleen puheissa – kitaristiehdokas Zakk Wylde kertoo ajatuksiaan aiheesta

29.10.2019 09:29

Uudesta Pantera-kiertueesta kuuluu tasaisin väliajoin huhuja. Se lienee näkökulmakysymys, pitäisikö projektin yhteydessä puhua reunionista, tribuuttiprojektista vai mistä, mutta yleisimmän version mukaan laulaja Phil Anselmo ja basisti Rex Brown voisivat lähteä esittämään klassikkoyhtyeen tuotantoa kitaristi Zakk Wylden tuella. Wylde ottaisi hoitoonsa vuonna 2004 kuolleen Dimebag Darrellin tontin, ja joku sopiva rumpali paikkaisi vuonna 2018 menehtynyttä Vinnie Paulia.

Kaikki eivät ole suunnitelmista mielissään. Anselmo ja Vinnie eivät olleet Panteran hajoamisen jälkeen parhaissa väleissä, ja tässä muodossaan projektin yllä leijailee epäilyjä rahastuksesta. Olisiko siinä järkeä, että puolet entisaikojen miehistöstä kiertäisi vanhan yhtyeensä nimen alla ilman niitä jäseniä, joiden soittotyyli antoi bändille sen tavaramerkkisoundin?

Kokoonpanon kitaristiksi ehdotettu Zakk Wylde on ainakin avoin tällaiselle rundille. Hänen mielestään siinä olisi kysymys Panteran musiikin juhlistamisesta eikä varsinaisesta reunionista. Asia tuli puheeksi The Cassius Morris Show -radio-ohjelmassa.

”Minähän kunnioitan joka ilta Ozzyn kiertueilla Randy Rhoadsin muistoa. Soitan Randyn juttuja ilta illan perään, ja on suuri kunnia saada tehdä niin. Loppujen lopuksi osoitamme kunnioitusta Randylle ja autamme pitämään hänen musiikkiaan elossa”, Wylde sanoo.

”Jos tekisimme Pantera-jutun, se olisi vähän kuin Eric Clapton menisi yhteen Mitch Mitchellin ja Noel Reddingin kanssa soittamaan Jimi Hendrixin biisejä. Siinäkin olisi kysymys Jimin kunnioittamisesta, koska Jimi oli Claptonin ystävä.”

”Kenenkään ei ole tarkoitus korvata ketään. Kukaan ei voi korvata Randy Rhoadsia, hän oli ainutlaatuinen soittaja. Eikä kukaan voi korvata Jimi Hendrixiä tai Dimebagiä tai Vinnietä. Jos Led Zeppelin lähtisi keikalle, yhtyeessä soittaisi rumpuja John Bonhamin poika Jason, mutta ei Jasonin olisi tarkoitus korvata isäänsä. Sen sijaan kysymys olisi isän kykyjen juhlistamisesta.”

Tämän perusteella kuulostaa siltä, että Pantera-kiertue on vielä aivan mahdollinen – yllättävänkin mahdollinen, oikeastaan. Jäämme odottelemaan lisätietoja.

Lisää luettavaa