Pearl Jam vihaa edelleen Suomea – Euroopan-kiertue julki, eipä näy vieläkään meitä listalla

3.12.2019 09:06

Yksi musiikkimaailman hämmentävimmistä ilmiöistä on Pearl Jamin sitkeä Suomi-antipatia. Suomi on onnistunut karistamaan Kekkoslovakia-maineensa monen muun maailmantähden silmissä, ja lähtökohtaisesti tänne saadaan jo ihan samat artistit kuin vaikka Tukholmaankin. Mutta ei Pearl Jamia – se vuoden 1993 onneton Neil Young -lämppäys on edelleen ainoa kerta, kun yhtye on Suomeen asti saatu.

Pearl Jam julkisti nyt nipun kesäkeikkoja ensi vuodelle, ja ilahduttavasti kaikki konsertit tapahtuvat Euroopassa. Vaan siihen hyvät uutiset loppuvatkin, sillä suomalainen kuulijakunta saa matkata joko 27.6. Tukholmaan tai 29.6. Kööpenhaminaan bändin nähdäkseen. Tukholmassa Pearl Jam esiintyy Lollapalooza-festareilla, Kööpenhaminassa puolestaan Royal Arenassa.

Katso yhtyeen koko kiertueaikataulu täältä. Olisihan tuossa periaatteessa tyhjää tilaa esimerkiksi Provinssi-vierailua varten, mutta enpä menisi pidättelemään hengitystä.

Lisää luettavaa