Perjantaibiisi: My First Band – Don’t Break My Corazon

Uusi artikkelisarja alkaa! Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan perjantain ja alkavan viikonlopun kunniaksi esille yksi uutuuskappale.

Ensimmäinen perjantaibiisi on My First Bandin kolmannen albumin ensimmäinen single Don’t Break My Corazon.

Laulaja Antti Koivulan, kitaristi Mikko Virran, basisti Juho Vehmasen, rumpali Heikki Kytölän ja kosketinsoittaja Heikki Puhakaisen muodostama yhtye on julkaissut kaksi albumia: You Look So Bored (2009) ja Mercury & Glitter (2011).

Kolmas albumi Corazon julkaistaan toukokuussa. Kolme viidesosaa yhtyeestä (Virta, Vehmanen ja Kytölä) on parhaillaan määrittelemättömän pituisella lomalla PMMP-nimisestä orkesterista, joten aikaa riittää myös muihin projekteihin.

− Uuden levyn ensimmäisen sinkun nimi on itseasiassa lause, jonka kitaristimme Mikko sattui kuulemaan Argentiinassa baarin naapuripöydästä, kertoo laulaja Koivula levy-yhtiön tiedotteessa.

− Lause tuli kuulemma puolivahingossa epätoivoisesti länsimaisen turistimiehen suusta, joka istui selkeästikin paikallisen, kauniin naisen kanssa. Tökerön lauseen syynä oli varmasti kielimuuri, mutta oliko kyse mahdollisuudesta yhden illan seikkailuun, kuka tietää.

My First Band on soittanut yhdessä samalla kokoonpanolla jo vuodesta 1998 lähtien.

− Uudella albumilla on kaikuja kitararockista EDM:ään sekä 1980- ja 1990-lukujen poppiin. Levyn tekeminen kesti kokonaisuudessaan puolitoista vuotta. Tänä aikana ja varsinkin alkuvaiheessa bändin jäsenet reissasivat paljon. Sen takia levyllä onkin kuultavissa oikeastaan maailmanympärimatka Euroopasta Amerikkojen kautta Aasiaan asti, Antti Koivula kuvailee.

Corazon julkaistaan toukokuussa Suomen lisäksi Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa. My First Band lähtee helmikuussa mittavalle Euroopan kiertueelle yhdessä Sunrise Avenuen kanssa.

− En malta odottaa että pääsen näkemään uusia paikkoja, kohtaamaan uusia ihmisiä ja kirjoittamaan uutta musiikkia niistä hetkistä. Kun neljäs levy joskus tulee, se kertoo varmasti muun muassa myös siitä mitä koimme, joimme ja mistä heräsimme vuonna 2014, Koivula hehkuttaa.

Perjantaibiisi:

My First Band − Don’t Break My Corazon

My First Band keikalla tänään perjantaina 7. helmikuuta Helsingin The Circuksessa. Lavalle nousee myös Sunrise Avenue.