Pitäkää kiinni hatuistanne: Danzigin odotetun/pelätyn Elvis-albumin julkaisuajankohta on selvillä

27.2.2020 15:04

Muut tekevät mitä osaavat, Glenn Danzig tekee mitä huvittaa. Vähän tähän malliin voisi ajatella miehen viimeiaikaisista edesottamuksista: vuonna 2015 julkaistiin Danzigin coveralbumi Skeletons, jonka tarjonta oli vähintäänkin merkillistä, ja viime vuonna ihmeteltiin Danzigin ohjaamaa Verotika-elokuvaa. Mainittujen teosten vastaanotto ei ole ollut ylistävintä mahdollista, mutta artisti ei ole antanut sen häiritä.

Päinvastoin, seuraavaksi on luvassa jälleen kulmakarvoja kohotuttava projekti: Danzig julkaisee Elviksen tuotannolle pyhitetyn coveralbumin. Danzig Sings Elvis on nyt saanut virallisen julkaisupäivän, kun artistin Facebook-sivuilla ilmoitettiin, että taideteos saadaan kuultavaksi 17. huhtikuuta. Mukana on uudet tulkinnat ainakin sellaisista biiseistä kuin Is It So Strange, Loving Arms ja One Night.

Sitten vain odottamaan ensimmäistä singleä! Facebook-julkistusviestin voi katsoa vielä alapuolelta:

Lisää luettavaa