Prince rikkoo levymyyntiennätyksiä – Päihitti itsensä The Beatlesin

2.6.2016 14:47

Vaikka muusikosta aika jätti, musiikkinsa jatkaa elämistä. Princen levyjä onkin ostettu parissa kuukaudessa huimia määriä ja samalla on rikottu myös joitakin ennätyksiä.

Esimerkiksi toukokuun puolivälissä Princellä oli hallussaan eniten listasijoituksia Billboard 200 -listalla viikon aikana. Yhdysvaltojen myydyimpien levyjen listalta löytyi tuolloin samanaikaisesti 19 Princen albumia, kertoo Forbes.

Prince rikkoi näin The Beatlesin hallussaan pitämän ennätyksen ja vieläpä reilusti: Fab Fourilla kun oli vuonna 2012 viikon aikana 13 listasijoitusta samanaikaisesti.

”All hail the new king in town!”, kuten Prince laulaa Partyman-kappaleessaan.

Ennätysviikolla listalta löytyi kokoelmalevyjen lisäksi Purple Rain (3. sija), 1999 (7.), Sign O’ The Times (20.), HITnRUN: Phase One (48.), Parade (50.), Around The World In A Day (51.), Prince (52.), Controversy (55.), Dirty Mind (56.), Batman (61.), Diamonds And Pearls (80.), Art Official Age (81.), 0(+> (111.), HITnRUN: Phase Two (116.), For You (138.) sekä Plectrumelectrum (192.)

Lisää luettavaa