Queen lähtee loppuvuodesta Euroopan-kiertueelle uuden lavashow’n kanssa – Yhtye lupaa ujuttaa settilistalle harvinaisuuksia

Viime kesänä Helsingin Kaisaniemessä konsertoinut Queen lähtee jälleen loppuvuodesta kiertämään Euroopan areenoita yhdessä Adam Lambertin kanssa. Suomeen ei Queen + Adam Lambert tällä kertaa kuitenkaan saavu, vaan kovimpien fanien täytyy reissata esimerkiksi Puolaan, Saksaan tai Itävaltaan Queen-nälkäänsä tyydyttämään. Luvassa on kuitenkin kokonaan uusittu lavashow sekä tunnetuimpien hittien lisäksi muutamia yllätyksiä ja myös vähemmän soitettuja kappaleita.

– Suunnitelmissa on soittaa myös kappaleita, joita ei ole kuultu keikalla koskaan tai niiden esittämisestä on todella pitkä aika. Queen aloitti ja oli kuitenkin albumibändi, hittibiisit tulivat ikään kuin sivutuotteena, kommentoi rumpali Roger Taylor.

– Suuri yleisö tuntee hitit, joten niitä täytyy totta kai olla mukana. Mutta me voimme ujuttaa väliin juttuja, joita ihmiset eivät osaa odottaa ja sitä aiomme tehdä tällä kiertueella edellisiä enemmän. Adam on moniulotteinen laulaja ja aiomme käyttää kaikkia tasoja hyödyksi entistä enemmän, sanoo puolestaan kitaristi Brian May.

Tänä vuonna tuleekin kuluneeksi 40 vuotta Queenin myydyimmän studiolevyn News Of The Worldin julkaisusta, joten kenties levyltä kuullaan muutakin kuin ikivihreät We Will Rock You ja We Are The Champions. Lisäksi sekä Taylor että Lambert ovat ilmaisseet halukkuutensa uuden materiaalin tekemiseen, joten kaikki ovet yllätysten suhteen ovat avoinna…

Liput kiertueelle tulevat myyntiin perjantaina 21. huhtikuuta. 1. marraskuuta Prahasta alkavan, 25 keikkaa Euroopassa ja Isossa-Britanniassa sisältävän kiertueen tarkat päivämäärät löydät täältä.