Rammstein USA:han – ensimmäistä kertaa vuosiin

24.9.2010 19:36

Saksalainen metallisuuruus Rammstein soittaa 11. joulukuuta ensimmäisen Yhdysvaltain-keikkansa noin kymmeneen vuoteen. Orkesteri suorittaa paluun tyylikkäästi, sillä näillä näkymin niin sanottu one off -show soi New Yorkin kuuluisassa Madison Square Gardenissa.

– Unelmani on soittaa Madison Square Gardenissa ja kokea sen paikan tunnelma, New Yorkissa asuva kitaristi Richard Kruspe kertoi äskettäin seattlelaislehdelle.

Rammsteinin tuorein studiolevytys Liebe Ist Für Alle Da myi Yhdysvalloissa noin 22000 kopiota ensimmäisellä myyntiviikollaan.

Yhtye edeltää New Yorkin -keikkaa soittamalla kuusi konserttia Etelä-Amerikassa marras- ja joulukuussa. Rammsteinin kiertue jatkuu myös ensi vuoden alkupuolella, kun orkesteri suuntaa Australiaan kiertävälle Big Day Out -festivaalille. Rundin vaikuttavaan esiintyjäkaartiin kuuluvat myös esimerkiksi Tool, Iggy And The Stooges, M.I.A., LCD Soundsystem, Deftones, Crystal Castles, Grinderman, Primal Scream, Airbourne ja Wolfmother.

www.rammstein.de

Lisää luettavaa