Revolution Renaissancelta levy, Charonilta kokoelma

24.5.2010 13:56

Entisen Stratovarius-pomo Timo Tolkin Revolution Renaissance -yhtye julkaisee Trinity-kolmosalbuminsa syksyllä. Levyä on työstetty Helsingissä Santtu Lehtiniemen kanssa, mutta yhtyeen brasilialaisjäsenet Gus Monsanto (laulu) ja Bruno Agra (rummut) työstivät omat osuutensa kotimaassaan. 

Tolkin mukaan tuleva levy sisältää "enemmän power metal -tyylistä materiaalia" kuin yhtyeen edellinen pitkäsoitto Age Of Aquarius.

Jo mainitun muusikkokolmikon lisäksi yhtyeessä vaikuttavat nykyään basisti Magnus Rosén ja kosketinsoittaja Bob Katsionis.

Uutta musiikia hiljalleen työstävä raahelainen Charon julkaisee puolestaan kokoelman. Tuplamittainen A-Sides, B-Sides & Suicides ilmestyy kesäkuun lopulla. Varsinaisten levybiisien ohella mukaan tulee muun muassa demoja, covereita ja käyttämättä jääneitä studio-ottoja. 

Melodista metallia soittavan Charonin kotisivuilta pääsee kokoelmaa ennakoivien videoklippien pariin.

Lisää luettavaa