Ritchie Blackmore sanoo olevansa vain tyytyväinen, että Deep Purple jatkoi ilman häntä – ”Minulla oli pallo jalassa”

Blackmore myös kehuu hänen saappaisiinsa astuneita Purple-kitaristeja.
9.5.2018 11:37

Paluun rokimman musiikin äärelle tehnyt Ritchie Blackmore on viime aikoina väläytellyt olevansa suostuvainen esiintymään vielä joskus vanhan yhtyeensä Deep Purplen kanssa. Kitaristin ajatukset olivat kuitenkin varsin erilaiset silloin aikanaan kun tämä lähti bändistä 90-luvun alussa: mies kertoo Blackmoren Youtube-kanavalle ladatussa videossa tunteneensa suurta helpotusta, kun Purple löysi tälle korvaavan kitaristin ensin Joe Satrianista ja myöhemmin Steve Morsesta.

”Olen iloinen että he löysivät kitaristin ja jatkoivat, sillä luulin olevani kahlittu bändiin koko loppuelämäni ajan. Minulla oli pallo jalassa niin sanotusti, mutta onnekseni he löysivät jonkun. ’Luojan kiitos pääsen pois’, ajattelin.” Blackmore toteaa.

Hän myös kehuu saappaisiinsa astuneita Satriania ja Morsea, mutta hyvin blackmoremaiseen tyyliin kehuissa on mukana myös ripaus kritiikkiä.

”Satriani on mahtava soittaja, mutta en koskaan näe hänen etsivän nuotteja enkä ole koskaan kuullut hänen soittavan yhtään väärää nuottia. Jimi Hendrix soitti paljonkin väärin, koska hän etsi ja tutki jatkuvasti – kun hän lopulta löysi juuri sen oikean nuotin, vau, se oli ihmeellistä”, Blackmore tuumaa.

”Jos soitat aina vain pelkkiä oikeita nuotteja, jotain on pielessä. Et etsi mitään etkä kurota mihinkään. Mutta se ei tarkoita, etteikö hän olisi hyvä soittaja. Sama koskee Steve Morsea – mahtava soittaja.”

Lisää luettavaa