Rob Zombie julkisti seuraavan elokuvaprojektinsa – pääsee toteuttamaan nuoruutensa haaveen

8.6.2021 09:09

Rob Zombie tuntuu olevan nykyään viriilimpi elokuvien kuin musiikin saralla, ja mikäs siinä, eipä mies ole koskaan peitellyt rakkauttaan kauhuleffoihin. Eilen Zombie julkisti Instagram-tilillään yhdeksännen elokuvaprojektinsa, ja tämä taitaakin olla laulajalle erityisen rakas leffa: tulossa on uusi tulkinta 1960-luvun Me hirviöt -komediasarjasta.

”Huhut pitävät paikkansa! Seuraava filmiprojektini on se, mitä olen tavoitellut jo kahdenkymmenen vuoden ajan. The Munsters! Lisätietoja tulossa”, Zombie ilakoi päivityksessään.

Alkuperäinen Me hirviöt esitetiin Yhdysvalloissa vuosina 1964–66. CBS-kanavalle tehty sarja kilpaili samoihin aikoihin esitetyn, ABC-kanavan esittämän The Addams Familyn kanssa. Alkuperäisen sarjan tähtiä olivat muun muassa Fred Gwynne ja Yvonne De Carlo, uudessa versiossa mukana ovat ilmeisesti ainakin ohjaajan vaimo Sheri Moon Zombie sekä Jeff Daniel Phillips.

Lisää luettavaa