Roger Waters sanoo yrittäneensä hiljattain hieroa sovintoa David Gilmourin kanssa – ”Minulla oli hieno rauhansuunnitelma…”

Jana Blomqvist

Valitettavasti rauhanneuvottelut eivät kantaneet sen enempää hedelmää, toteaa Waters.

Roger Watersin tuore konserttielokuva Us + Them saapuu ainutkertaiseen elokuvateatterilevitykseen huomenna, 2. lokakuuta. Konserttielokuvaa esitetään myös Suomessa valituissa Finnkinon teattereissa.

Rolling Stone -lehti haastatteli Watersia konserttielokuvan tiimoilta ja puhe kääntyi jossain vaiheessa myös Watersin Pink Floyd -kollega David Gilmouriin, jonka kanssa basisti ei tunnetusti ole tullut toimeen vuosikausiin. Watersin mukaan Gilmour anna hänen mainostaa mitään Us + Them -elokuvaan liittyvää Pink Floydin verkkosivuilla. Samalla hän paljastaa myös yrittäneensä hieroa sovintoa viime kesänä.

”[Puhuin hänen kanssaan] viimeksi kesäkuussa. Meillä oli iso tapaaminen ja minulla oli hieno rauhansuunnitelma, mutta se ei surullista kyllä poikinut mitään”, Waters toteaa.

”Aika moni Pink Floyd -fani on varmaan pahoillaan siitä. Kaikki toivovat, että voisimme tehdä sovinnon ja kaikki olisi mukavaa ja maailma olisi täydellinen. No, ei se olisi kovin mukavaa ja täydellistä minulle, koska minä lähdin Pink Floydista vuonna 1985 ihan syystä. Halusin jatkaa eteenpäin työni kanssa. Luojan kiitos niin olen myös voinut tehdäkin. Työ itsessään on minulle palkkio.”

Gilmourin ja Watersin välit saattavat olla edelleen tulehtuneet, mutta rumpali Nick Masoniin basistilla sen sijaan on hyvinkin lämpimät välit. Waters nähtiinkin vierailemassa Masonin Saucerful of Secrets -yhtyeen keikalla pienessä newyorkilaisklubissa viime huhtikuussa ja soittamassa vanhoja Pink Floyd -klassikkoja yhdessä.

Rolling Stonen toimittaja tiedustelee Watersilta, haluaisiko hän itse joskus kiertää ja keikkailla Masonin tapaan pienemmässä mittakaavassa klubeilla isojen areenoiden sijaan. Watersin vastaus on harvinaisen suora.

”En vitussa. Miksi haluaisin? Teen jatkuvasti uutta kamaa ja tulen tekemään sitä, mitä olen aina tehnyt. Työni on ajatella: ’Miten saan rock ’n’ rollista entistäkin mielenkiintoisempaa tai teatraalisempaa tai jännittävämpää tai visuaalisempaa tai musikaalisempaa tai mitä tahansa?’ Sitä olen tehnyt viimeiset 50 vuotta, toteuttanut itseäni. Ja sitä aion tehdä jatkossakin”, Waters toteaa.