Saadaanko seuraavaa Metallica-levyä odottaa parin edellisen tavoin vuositolkulla? Ei, mikäli basisti Trujilloa on uskominen

Trujillon mukaan yhtyeellä on jo runsaasti ideoita seuraavan levyn tarpeisiin.
14.3.2019 12:22

Mitä pidemmälle metallijätti Metallican ura on edennyt, sitä pidemmäksi on venynyt myös levyjulkaisutahti. Kun 1980-luvun kultakaudella uusia levyjä tipahteli muutaman vuoden välein, on viimeisimpiä tuotoksia saatu odottaa paljon pidempään: Death Magneticia (2008) odotettiin viisi ja Hardwired… To Self-Destruct (2016) -albumia peräti kahdeksan vuotta.

Basisti Robert Trujillon mukaan seuraavaa pitkäsoittoa ei kuitenkaan tarvitse odottaa ihan yhtä kauan. The Music -podcastissa vieraillut basisti nimittäin uskoo bändin pääsevän seuraavan levynsä kohdalla nopeammin studiovaiheeseen kuin edellisten levyjen kohdalla eikä ideoista ole pulaa.

”Meillä on jokaisella keikkapaikallamme huone, jossa lämmittelemme ja jamittelemme ennen keikkaa. Saamme siellä paljon uusia ideoita ja kaikki sessiot äänitetään, aina. Ja toki jokaisella on vielä omia ideoita pöytälaatikoissaan”, Trujillo kertoo.

Death Magnetic syntyi pitkälti koko bändin yhteistyönä, kun taas Hardwired perustui James Hetfieldin ideoihin. Trujillo uskoo, että seuraava albumi tulee olemaan sekoitus kahden edellisen levyn työtapoja. Bändillä on kiertuekiireitä vielä pitkälle ensi vuoteen saakka, mutta sen jälkeen asioita saattaa alkaa tapahtua hyvinkin nopeasti.

”Se tulee ilmestymään paljon aiemmin, kuin kaksi edellistä. Uskoisin, että tällä kertaa pääsemme hyppäämään sen kimppuun paljon nopeammin ja pääsemme aiemmin studioon. Olemme kaikki vannoneet, että seuraavaa levyä aletaan työstää ennemmin kuin myöhemmin. Mutta milloin se tapahtuu? En tiedä. Olemme kiertäneet taukoamatta yli kahden vuoden ajan ja jossain kohtaa meidän täytyy pitää taukoa.”

Uutta levyä odotellessa pääsee yhtyeen musiikista nauttimaan livenä Suomessa seuraavan kerran kesällä, kun yhtye heittää jättikonsertin Hämeenlinnassa Kantolan tapahtumapuistossa 16. heinäkuuta.

Lisää luettavaa