Scorpions muutti megahittinsä lyriikoita Ukrainan sodan vuoksi – ”Nyt ei ole aika romantisoida Venäjää”

Laulaja Klaus Meine muutti Winds of Change -kappaleen sanoituksia osoittaakseen tukensa Ukrainalle.
12.4.2022 08:36

Rockveteraani Scorpionsilla on parhaillaan käynnissä residenssi Las Vegasissa Planet Hollywood Resortin Zappos Theaterissa. Setissä on luonnollisestikin ollut yksi yhtyeen suurimmista hiteistä, Berliinin muurin murtumista ja kylmän sodan loppumista käsittelevä Wind of Change, johon yhtye sai inspiraation esiinnyttyään Moscow Music Peace Festivalilla vuonna 1989.

Yhtye ei ole kuitenkaan laulanut kappaletta aivan täysin alkuperäisillä sanoilla vaan joitain sen rivejä on muutettu. Laulaja Klaus Meine kertoo Loudwirelle muutoksen johtuvan Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.

”Ennen residenssin alkua pohdin, miltä tuntuu laulaa Wind of Changea sillä tavoin kuin olemme sitä jo vuosia soittaneet. Ajattelin, että Ukrainassa riehuvan sodan vuoksi nyt ei ole aika romantisoida Venäjää sellaisilla sanoilla kuin ’Follow the Moskva / Down to Gorky Park’, tiedäthän?” Meine toteaa.

Osoittaakseen tukensa Ukrainalle Meine muutti lyriikoita ja kappale alkaa nyt sanoilla: ”Now listen to my heart / It says Ukraine, waiting for the wind to change.

”Kirjoittaessani kappaletta inspiroiduin suuresti siitä, mitä näimme Neuvostoliitossa, miten kylmä sota päättyi ja Berliinin muuri murtui. Se oli hetki, jolloin koko maailma katsoi yhdessä kohti rauhallista tulevaisuutta sotien ja muiden erimielisyyksien sijaan”, Meine avaa.

”Me kasvoimme Berliinin muurin varjosa, joten se oli elämää muuttanut uskomaton hetki. Ajattelimme, että nyt voimme liittyä jälleen yhteen ja jättää menneet taakse. Olemme jakaneet uskomattomia hetkiä venäläisten faniemme kanssa, mutta tässä on nyt kyse hallinnosta – Venäjällä on todella paljon ihmisiä, jotka eivät tiedä totuutta asioista. Se on fakta. On surullista katsoa, mitä maailmalla tapahtuu ja nähdä, miten paljon ihmisiä kuolee joka päivä. Se murtaa sydämen.”

Lisää luettavaa