Venäjän hyökkäys Ukrainaan sai legendat aktivoitumaan – Pink Floyd julkaisee ensimmäisen uuden kappaleensa 28 vuoteen

Rex Features/ David Fisher/Shutterstock/All Over Press

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut Pink Floydin palaamaan äänityskantaan.  David Gilmour ja Nick Mason ovat ilmoittaneet julkaisevansa ensimmäisen uuden Pink Floyd -kappaleen sitten vuoden 1994 The Division Bell -aikojen. Vuonna 2014 julkaistu The Endless River koostui ko. ajanjaksona alkunsa saaneesta materiaalista.

“Hey, Hey Rise Up!” -niminen biisi näkee päivänvalon huomenna (8. huhtikuuta) Matt Whitecrossin luoman musiikkivideon kera.

Tiedotteen mukaan Gilmour ja Mason äänittivät “Hey, Hey Rise Up!” -kappaleen keskiviikkona 30. maaliskuuta. Kaksikon lisäksi äänityspuuhissa olivat basisti Guy Pratt ja kosketinsoittaja Nitin Sawhney.

Kappaleella sämplätään ukrainalaisen Boombox-yhtyeen Andriy Khlyvnyukin Instagram-videota, jolla mies lauloi ”Oi u luzi chervona kalyna” -marssia Kiovassa aiemmin tänä vuonna.

”Me, kuten niin monet muutkin, olemme tunteneet raivoa ja turhautumista yhden maailman suurimmista mahdeista hyökättyä alhaisesti itsenäisen, rauhantahtoisen demokraattisen valtion maille ja murhattua sen asukkaita”, Gilmour kommentoi.

Pink Floyd tiedotti aiemmin poistavansa vuoden 1987 jälkeen julkaistun musiikkinsa digitaalisilta alustoilta Venäjällä ja Valko-Venäjällä. Gilmour poisti myös soolotuotantonsa samaisista palveluista.

Yhtyeen entinen laulaja-basisti Roger Waters ei ole uutuuskappaleella mukana, mutta muusikko on esittänyt tukensa Ukrainalle ja tuominnut Venäjän toimet.

———————
Soundi osoittaa tukensa Ukrainalle ja tuomitsee Venäjän sotatoimet.
Linkin takaa löytyy lista lahjoituskohteista, jotka auttavat Ukrainan sodan uhreja: 
https://linktr.ee/apuaukrainaan