Abban tuleva paluualbumi Voyage jää orkesterin viimeiseksi, mikäli Benny Anderssonia on uskominen.
Vuonna 1982 hajonnut yhtye käytti vuosia uutuusalbuminsa ja sen ohessa toteutettavan virtuaalishow’n parissa. Studiosessioista jäi yli kaksi viimeistelemätöntä kappaletta, mutta Anderssonin mukaan ne saavat myös jäädä sellaisiksi.
”Se on siinä”, Andersson toteaa The Guardianin tuoreessa haastattelussa. ”Sen täytyy olla. En itse asiassa sanonut, että ’se on siinä’ vuonna 1982. En koskaan sanonut itselleni, että Abbaa ei enää koskaan olisi. Mutta voin sanoa sen nyt: se on siinä.”
Haastattelussa Andersson kertoo myös välttäneensä ulkopuolisia vaikutteita projektia vuonna 2016 käynnistellessään .
”Päätimme jo alussa että emme aio katsella muihin pöytiin”, mies sanoo. ”Teemme vain parhaat kappaleet joihin tällä hetkellä kykenemme. Sanoitusten osalta saatoin jäsennellä ajatuksiani kuluneen 40 vuoden ajalta ja saada niihin syvyyttä, jota toivon mukaan tulee iän myötä, ja se tekee lyriikoistani erilaisia verrattuna 40 vuotta sitten kirjoittamaani materiaaliin.”
Lisäksi Andersson vahvistaa, että alunperin tarkoituksena oli tehdä vain kaksi uutta kappaletta.
”Jos olisimme lähteneet tien päälle, meillä olisi ollut pari uutta biisiä – kuten kaikilla”, Andersson sanoo. ”Pääsin vauhtiin heti aloitettuamme – ehkä voisimme tehdä vielä pari lisää, työstää juttuja jotka ovat olleet jemmassa jo pidemmän aikaa, mutta emme vain ole tienneet mitä tehdä niiden kanssa.”
Odotettu Voyage näkee päivänvalon 5. marraskuuta.