Seitsemännen pojan seitsemäs poika iskee jälleen – kuuntele uusi versio Iron Maidenin ikivihreästä

17.2.2021 11:51

Iron Maiden se jaksaa innoittaa uudempia bändejä aina vain. Vuonna 2012 perustettu bostonilaisyhtye Wilderun lisää oman lukunsa Maiden-coverien loputtomaan virtaan ilahduttavalla esityksellä: yhtye teki oman versionsa Seventh Son of a Seventh Son -klassikkolevyn mahtipontisesta nimikappaleesta, jota ei olekaan kovin montaa kertaa äänitetty uusiksi. Kuuntele tuore tulkinta alempaa.

”Valitsin tämän kappaleen coveriksi, koska minusta tuntui, että voisimme antaa sille kunnon Wilderun-käsittelyn, jos näin voi sanoa”, kertoo laulaja Evan Anderson Berry tiedotteessa ja jatkaa:

”Meillä on tapana kallistua pitkien ja eeppisten kappaleiden suuntaan, joten valinnassa oli siksikin järkeä. Nautin aina siitä, kun bändit tekevät jostain kappaleesta tavallaan omansa, ettei se erotu heidän omasta tuotannosta niin vahvasti kuin voisi kuvitella. Sellaista mekin yritimme tässä tapauksessa.”

Wilderunin puuhista voi lukea lisää yhtyeen kotisivuilta.

Lisää luettavaa