Siinäpä kalliit kutrit – Kurt Cobainin hiuksista pulitettiin huutokaupassa melkoinen summa

Kuudesta Nirvana-nokkamiehen hiuksesta maksettiin yli 14 000 dollaria.
18.5.2021 09:09

Nirvanan Kurt Cobainille kuuluneita esineitä näkee todella usein huutokaupoissa ja keräilijät myös pulittavat niistä melkoisia summia. Esimerkiksi Cobainin akustinen kitara, jota tämä soitti Nirvanan MTV Unplugged -keikalla, myytiin taannoin yli viidellä miljoonalla eurolla. Cobainin samalla keikalla käyttämä neuletakki vaihtoi puolestaan omistajaa 301 430 eurolla. Maksoipa joku Cobainin käyttämästä kertakäyttölautasesta melkein 20 000 euroa.

Iconic Auctionsin järjestämässä The Amazing Music Auctionissa myytiin viime viikonloppuna puolestaan kuusi Kurt Cobainin hiusta, jotka Nirvana-laulajan ystävä Tessa Osbourne oli säilyttänyt leikatessaan Cobainin hiuksia syksyllä 1989. Kauppaan sisältyi myös valokuvia, joissa Osbourne ja Cobain poseeraavat yhdessä ja joissa Osbourne nähdään leikkaamassa Cobainin kutreja.

Cobainin hiusten lähtösumma oli 2 500 dollaria ja niistä maksettiin lopulta 14 145 dollaria eli 11 625,80 euroa.

The Amazing Music Auctionissa myytiin lisäksi muun muassa Kurt Cobainin käyttämä Marshall-kitarakaappi hintaan 93 275 dollaria, Eric Claptonin Stratocaster-kitara 220 309 dollarilla, Bob Dylanin käsinkirjoitettuja sanoituksia 57 913 dollarilla sekä Elvis Presleyn sormus 15 958 dollarilla.

Kuva: John Reznikoff/University Archives Provenance

Kuva: John Reznikoff/University Archives Provenance

Lisää luettavaa