Teemu Koivistoinen, artistinimeltään U Meet, julkaisi joitakin aikoja sitten ”elokuvallisesti tunnelmallisen” Without The Truth We Fail -pitkäsoiton. (Albumin pariin pääsee tekstin alapuolella.)
Koivistoisen ansiot ovat kiistattomat, ja levyn materiaalin kirjoittanut monilahjakkuus soittaa teoksella ”vaatimatonta” instrumenttikatrasta, eli pianoa, koskettimia, kitaraa, bassoa, irlantilaista busukia, matalaa tinapilliä ja perkussioita. Toki mies käyttää myös äänijänteitään, vaikka musiikki onkin pääosin instrumentaalista.
Kaiken muun ohella Koivistoinen on (esimerkiksi) lavasteisiin erikoistunut tehosteammattilainen, ja vuosien mittaan hän on ystävystynyt monien eturivin muusikoiden ja muiden taiteilijoiden kanssa. Tämän(kin) vuoksi Without The Truth We Failin vierailijalista on kovaa luettavaa, ja mukana ovatkin muun muassa Tuomas Holopainen, Johanna Kurkela, Troy Donockley, Marco Hietala, Eilera, Masi Hukari, Sami Lehtinen sekä Anton Kabanen. Viimeksi mainittu on myös toiminut studiossa ääniteknikkona, aivan kuten Tero ”TeeCee” Kinnunen ja Kimmo Aholakin.
– Taidan olla juuri se tyyppi, jolla ei koskaan riittänyt mielenkiintoa uppoutua yhteen tiettyyn soittimeen vaan ”asiat” ovat menneet kausiluontoisesti ja fiilispohjalta. Tämähän myös tarkoittaa sitä, että en todellakaan hallitse mitään soitinta täydellisesti, mutta näihin omiin juttuihin taidot melkein riittävät… Ja jos eivät riitä, niin onneksi lähipiiristä löytyy loistavia ystäviä sillä hetkellä, kun sormet menevät liian solmuun erilaisten vempeleiden kanssa, kertoo Koivistoinen.
– Sanomattakin lienee selvää, että koen olevani suuresti etuoikeutettu saadessani mahdollisuuden tehdä yhteistyötä tällaisten superlahjakkuuksien kanssa. En voi kuin ihmetellä, että miten ihmeessä olenkin saanut nämä ihmiset suostuteltua mukaan tällaiseen hulluuteen. Raaka totuus on kuitenkin se, että ilman heidän apuaan koko levyä ei olisi edes olemassa.
Kertoisitko hieman taustastasi musiikin ystävänä ja sen tekijänä?
– Vanhempani tartuttivat minuun ihan sylivauvasta erilaisia musiikillisia juttuja, ja tässä niitä nyt sitten hikoillaan ulos. Äidinmaidon ja isän hoivan mukana tuli esimerkiksi aimo annos progea Pink Floydista Rick Wakemaniin ja Camelista Uriah Heepiin. Sitten tulivat hevimeiningit, joista palasin taas progempaan maailmaan, Rushin ja muiden johdattelemana. Viime aikoina kovia ovat olleet muun muassa Steven Wilson, Anathema, Alcest ja vastaavat.
– Ehdottomasti kaikkien aikojen suurin musiikillinen vaikuttajani on silti Mike Oldfield ja tämä myös selittää omia instrumenttivalintoja sekä biisien sovituksellisia ratkaisuja. Eikä sekään ole mikään suuri salaisuus, että kappaleistani löytyy lähes suoria lainauksia Oldfieldin teoksista. Hänen ansiostaan minulle on syntynyt luonnostaan suuri kiinnostus erilaisia tyylejä ja soittimia kohtaan.
Without The Truth We Fail on toinen levysi. Miltä musiikin julkaiseminen ylipäänsä tuntuu?
– Onhan se pelottavaa, sillä tavallaan siinä luovutetaan omat intiimeimmät aarteet kaikkien arvosteltavaksi. Samalla tämä on perverssillä tavalla maailman terapeuttisinta touhua, kun musiikillinen painolasti ja kakofonia pääsevät sisältäni pois huutamasta ja vaatimasta huomiota.
– Niin, ensin teet levyn eteen valtavan työmäärän – menet aivan hulluuden rajoille -, ja maksat prosessista vielä itsesi kipeäksi. Sitten joudut kauhuissasi päästämään siitä irti ja tunnet samalla hetkellä jotain outoa, syvää helpotusta. Itse asiassa, Without The Truth We Failin äänitykset meinasivat päättyä pariin kertaan ihan vain sen vuoksi, että homma alkoi käydä liikaa ”sielun päälle”, ja musiikin työstäminen kaivoi auki jo täytettyjä hautoja. Jotenkin silti selvisin eteenpäin näistäkin vaikeista hetkistä.
– Olen aina kuvaillut musiikkiani eräänlaiseksi oksennukseksi. Kun paska olo muuttuu tarpeeksi etovaksi niin siinä on yksinkertaisesti annettava ylen. Sitten vaan pitää saada aikaiseksi mahdollisimman hyvälle maistuva ja tuoksuva oksu. Okei, tämä ei ehkä ole maailman parasta myyntipuhetta, mutta rehellisyyden nimissä näin se vain menee!
Millainen projekti Without The Truth We Fail kaiken kaikkiaan oli?
– Ihan ensimmäiseksi päätin, että pysyn uskollisena omalle tyylilleni ja ”omalle soundille”. Täytyy vaan uskaltaa duunata omaa juttua, ja tehdä juuri ne ratkaisut, jotka oma sisäinen ääni käskee tehdä – olivatpa ne jonkun toisen mielestä kuinka paskoja tai poikkitaiteellisia tahansa. Tehköön muut omat levynsä!
– Valmisteluprosessi oli aivan helvetin uuvuttava ja opettavainen matka. Kukaan ei pakottanut, mutta reissuun oli lähdettävä… Työstämisen aikana löysin omat rajani monilla saroilla ja tein asioita, joita en aio elämässäni tehdä enää koskaan.
– Pelkästään levyn nimikkoraita on yli 32 minuuttia pitkä ja koostuu kahdeksasta erillisestä
osasta. Sieltä löytyy esimerkiksi kaksi Johanna Kurkelan laulamaa kaanonia, laukkaheviä,
euroteknoa ja kaikenlaista niiden väliltä. Siinä olivat kovalevyt tiukassa paikassa, niin tietokoneen kuin pelimannienkin…
– Onneksi koen onnistuneeni levyn suhteen ja pystyn olemaan siitä erittäin ylpeä. Ja kun joku kertoo kyyneleet silmissä musiikkini koskettaneen ja vieneen matkoihinsa, niin kyllä minunkin tavoitteeni ovat siinä vaiheessa toteutuneet!