”Sivullisten uhrien määrä on hirvittävä” – Gene Simmons ottaa suorasukaiseen tapaansa kantaa Metoo- ja TimesUp-kampanjoihin tuoreessa haastattelussaan

22.3.2018 21:27

Kissin Gene Simmons on kommentoinut seksuaalisen häirinnän kitkemiseksi perustettujen Metoo- ja TimesUp-kampanjoiden seurauksia Toronto Sunille. Miehen mukaan kampanjat ovat sinänsä hyvällä asialla, mutta toisinaan syyttömätkin joutuvat kärsimään ”oikeuspäivien puutteessa” heitä vastaan esitetyistä syytöksistä.

”Sanon tämän suoraan: uskon paskamyrskyn jatkuvan vielä hyvän aikaa, ennen kuin heiluriliike palautuu jälleen takaisin todellisuuden puolelle”, Simmons sanoo. ”Tällä hetkellä mennään vielä äärimmäisyyksissä, mutta minä nyt olen viimeinen kaveri ymmärtämään tästä mitään.”

”Mielestäni on hienoa, että naiset ovat mukana keskustelussa ja hyvänä puolena monet pahat tyypit, jotka ovat aiemmin päässeet tekemisistään kuin koira veräjästä, ovat jääneet nalkkiin. Se on hyvä juttu”, Simmons toteaa, mutta lisää: ”Sivullisten uhrien määrä on hirvittävä, koska kuka tahansa voi väittää mitä tahansa, eikä kukaan ole syytön kunnes toisin todistetaan. Se on ongelma – sinulla ei ole lainkaan oikeuskäsittelyä.”

Simmons kannustaa häirintää kokeneita naisia menemään asiansa kanssa suoraan oikeuteen lehdistötilaisuuksien pitämisen sijaan. ”Tienaat sillä tavoin enemmän”, mies huomauttaa. ”Nolaat hänet siten joka päivä. Tiedotustilaisuuksista ei saa rahaa. Tuen täysin kaikkea lakia noudattava toimintaa. Tehkää se siis sääntöjen mukaan.”

Simmons vieraili Torontossa keskustelemassa roolistaan kanadalaisen kannabisyhtiö Invictuksen äänitorvena. Viime vuonna Simmons sai tv-yhtiö Foxilta elinikäisen pannan ohjelmiinsa epäasiallisen käytöksen vuoksi. Vähän myöhemmin kaksi eri naista syytti miestä häirinnästä, mutta Simmons on sittemmin kiistänyt jyrkästi tehneensä kummassakaan tapauksessa mitään väärin.

Lisää luettavaa