South Park tulee taas – viime kesänä taukoa pitänyt festivaali palaa Tampereen Eteläpuistoon, ensimmäiset bändit julki

5.12.2017 10:22

Tampereen Eteläpuistossa vuonna 2014 ensi kerran juhlittu raskaan rockin festivaali South Park on palaa ensi vuonna taistelutantereelle. Tapahtuma järjestetään vuonna 2018 8.–9.6.

Tapahtuman ensimmäisiä artistikiinnityksiä ovat vastikään Helsingissä konsertoinut Helloween (isolla kokoonpanolla, totta kai), Suomen oma Michael Monroe, S-Tool, Amorphis, Mokoma ja Beast in Black. Siinähän onkin jo kova ryhmä kasassa, hyvä!

”Sekä South Parkin yleisöllä että itselläni alkoi olla jo kaipuu South Parkiin, josta festarikesä on virallisesti useamman vuoden ajan alkanut. Nyt saadaan jälleen perinteinen ja kaivattu startti takaisin”, kommentoi tapahtuman promoottori Timo Isomäki tiedotteessa.

Lipunmyynti tapahtumaan alkaa tänään tiistaina 5.12. klo 10.00 Tiketissä ja Lippupisteessä. Erikoishintaisten lippujen myynti on käynnissä vuoden loppuun saakka. Kahden päivän liput ovat alkaen 99 euroa.

Lisää luettavaa