Suunniteltu Woodstock-tapahtuma on täysi sotku – miljoonien dollarien vaateita julki

10.5.2019 09:10

Jos vuoden 1999 Woodstock-uusinta meni monin tavoin poskelleen, täksi vuodeksi suunniteltu festivaalin 50-vuotisjuhla tekee kaikkensa pistääkseen vielä paremmaksi. Tai nyt näyttää siltä, että koko tapahtuma kuivuu kasaan kauan ennen porttien avaamista, mutta katsotaan nyt, miten tilanne etenee.

Pahalta joka tapauksessa näyttää. The Blast -sivusto uutisoi festivaalin järjestäjien haastaneen tapahtumaa rahoittaneen yhtiön oikeuteen. Alkuperäistäkin Woodstockia puuhaamassa ollut Michael Lang väittää Dentsu-yhtiön aiheuttaneen ”valtavaa ja korjaamatonta vahinkoa” festivaalille, kun rahoittaja taannoin ilmoitti, ettei festivaalia voida järjestää.

”Dentsu yritti ottaa W50-tapahtuman hallintaansa varsinaisilta järjestäjiltä ilmoittaessaan medialle, että yhtiö aikoo yksipuolisesti peruuttaa festivaalin”, kanteessa lukee.

Festivaaliorganisaatio väittää Dentsun myös olleen yhteydessä tapahtuman esiintyjiin ja kertoneen heille valheellisesti, että näiden keikat olisi peruttu.

Järjestäjät vaativat Dentsua välimiesmenettelyyn, lopettamaan tapahtuman miinoittamisen ja palauttamaan festivaalin pankkitililtä ottamansa 17,8 miljoonan dollarin (n. 15,9 miljoonaa euroa) rahasumman. Mitkähän ovat kertoimet sille, että tämä tapahtuma vielä järjestetään?

Lisää luettavaa