Tampereen Tullikamari aktivoituu puolen vuoden tauon jälkeen – Syksyn keikoilla erikoisjärjestelyjä

Ensimmäinen livetapahtuma nähdään 25. syyskuuta.
3.9.2020 09:40

Tampereen Tullikamarilla palataan pitkän tauon jälkeen taas elävän musiikin pariin. Legendaarisen ja aktiivisen keikkapaikan tiloihin on tehty uusia järjestelyjä, joilla varmistetaan yleisön ja esiintyjien turvallisuus.

Kaikki esiintymiset tapahtuvat Pakkahuoneen isossa salissa ja keikkojen yleisökapasiteetti on rajattu 450 katsojaan.

Lisäksi Tullikamari suosittelee kävijöilleen uuden Koronavilkku-mobiisisovelluksen lataamista ja käyttöön ottoa. Täydentävänä lisätoimena Tullikamarilla on otettu myös käyttöön Tiketin kulunvalvontalaite, jolla luetaan asiakkaiden henkilötodistus. Jos henkilötodistusta ei ole mukana, Tiketin luomalta sivustolta on mahdollista ladata itselleen koodi, johon tallentuu asiakkaan nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Tallennettuja tietoja käytetään ainoastaan mahdollisten tartuntaketjujen seuraamiseen, niitä säilytetään vain kuukauden ajan tapahtuman jälkeen, eikä niitä luovuteta eteenpäin kuin viranomaispyynnöstä.

Puolen vuoden keikkatauko päättyy perjantaina 25. syyskuuta, jolloin Pakkahuoneen lavalle nousee Uniklubi (artikkelikuvassa) levyjulkkarikeikan merkeissä. Muita tälle syksylle varmistuneita tapahtumia ovat:

la 26.9. 22-Pistepirkko
pe 16.10. Sanni (kaksi keikkaa: 450 ihmistä/show)
pe 23.10. Viikate
to 5.11. Sir Elwoodin Hiljaiset Värit
ke 11.11. Pulse – The Finnish Tribute To Pink Floyd 15-vuotisjuhlakonsertti

Osalle keikoista on jo liput myynnissä, loput tulevat saataville tänään Tiketin ja Lippupisteen myyntipalveluissa tänään kello 10 alkaen.

Ajantasaiset tiedot Tullikamarin keikoista löytyvät täältä.

Lisää luettavaa