Tätä ei kuultu Hämeenlinnassa – Metallica julkaisi tulisen tulkinnan Ride the Lightningista

24.9.2019 15:55

Laitetaanpa vielä yksi Metallica-video esille. Mammuttiyhtye muistelee Youtube-tilillään Euroopan-kiertueensa alkuvaiheita, kun yhtye esiintyi toukokuussa Espanjassa. Barcelonassa settiin kuului myös Ride the Lightning -albumin nimikkokappale, ja koska se on yksi orkesterin uran kirkkaimmista helmistä, ansaitsee biisistä tehty livevideo tulla esitellyksi Soundinkin sivuilla. Katso yläpuolelta!

Metallican kiertue ulottuu seuraavaksi Australiaan, kun yhtye esiintyy 17. lokakuuta Perthissä. Seuraavat pari viikkoa bändi kiertää Ausseja ja Uutta-Seelantia, kunnes 2. marraskuuta Aucklandissa soitettavan konsertin jälkeen yhtye jää keikkatauolle. Bändin seuraava esiintyminen nähdäänkin sitten vasta 28. maaliskuuta.

Lisää luettavaa