Tätä luvassa myös Hämeenlinnassa? – Poliisi joutui keskeyttämään Axl Rosen ja kumpppaneiden Lontoossa pystyyn polkaisemat bakkanaalit

Sedät jaksaa heilua.

Guns N’ Roses -nokkamies Axl Rose ja 77-vuotias Walesin tiikerinäkin tunnettu Tom Jones näyttivät nuoremmilleen hieman juhlimisen mallia viime viikonloppuna Lontoossa, raportoi Consequence of Sound. Chiltern Firehouse -klubilla hoviaan pitäneet pidemmän linjan rokkarit juhlivat nimittäin aaamukuuteen saakka ja pidot olisivat saattaneet kestää pidempäänkin, ellei paikallinen poliisi olisi joutunut puuttumaan peliin metelöinnin synnyttämien valitusten takia.

Varoituksia oli viranomaisten puolelta jaeltu toki jo aiemminkin illan mittaan, mutta Rose ja kumppanit yksinkertaisesti kieltäytyivät lopettamasta kovaäänistä bailaustaan, eikä seurue suostunut poistumaan paikalta ystävällismielisistä kehotuksista huolimatta.

Kuka sanoikaan, että rock ’n’ rollista on vaaran tunne kuollut?