The National esitti uutta materiaalia – tarkasta Roman Candle -live

Ensimaistiainen tulevalta pitkäsoitolta?
19.10.2015 21:33

Elokuussa kerroimme The Nationalin aloittaneen hommat seitsemännen studioalbuminsa parissa. Viikonloppuna saatiin oletettavasti esimakua siitä mitä tuleman pitää, kun jenkkiyhtye esitti uuden Roman Candle -kappaleen osana Hollywoodissa soittamiaan hyväntekeväisyyskonsertteja. Fiilistele alta.

EL VY -sivuprojektinsa parissakin viime aikoina viihtyneen Matt Berningerin kipparoima The National julkaisi edellisen Trouble Will Find Me -pitkäsoittonsa vuonna 2013.

Lisää luettavaa