The Rolling Stones -kitaristi paljasti sairastuneensa toistamiseen syöpään – ”Vaara on jo ohi”

Ronnie Woodilla diagnosoitiin hiljattain pienisoluinen keuhkosyöpä.
26.4.2021 15:31

The Rolling Stones -kitaristi Ronnie Woodilla diagnosoitiin keuhkosyöpä vuonna 2017. Tämän syövän kitaristi onneksi nujersi leikkauksilla ja sai puhtaat paperit 2018.

Tuoreessa The Sun -lehden haastattelussa 73-vuotias Wood kuitenkin paljastaa saaneensa toisen syöpädiagnoosin melko hiljattain, mutta sekin saatiin onneksi hoidettua.

”Minulla on ollut nyt kaksi erilaista syöpää. 2017 minulla diagnosoitiin keuhkosyöpä ja nyt viimeisen sulkutilan aikana minulla todettiin pienisoluinen keuhkosyöpä (SCLC). Mutta vaara on jo ohi ja sain puhtaat paperit”, Wood kertoo.

Wood sanoo maalanneensa paljon saadakseen ajatuksensa pois syövästä ja koronasta. Kitaristi sanoo jättäneensä paranemisensa ”korkeamman voiman” haltuun.

”Minulla on ollut paljon vaikeuksia, mutta toipuessani minun on vain pitänyt päästää asioista irti. Kun lopputuloksen antaa ylemmän tahon käsiin, se on maaginen asia… Mitä tapahtuu, tapahtuu. Sillä ei ole minun kanssani mitään tekemistä. Voin ainoastaan pitää yllä positiivisen asenteen, olla vahva ja taistella – loput riippuu korkeammasta voimasta”, Wood toteaa.

Hän myös lisää The Rolling Stonesin odottelevan valmiina lähtökuopassa, että korona väistyy ja yhtye pääsee jatkamaan kesken jäänyttä No Filter -kiertuetta.

Lisää luettavaa